Ollaan villillä 50-luvulla New Yorkin Brooklynissa. Kulmat kuuluvat nuorisojengeille ja leffan kuvaamissa kortteleissa on muutama rasvatukkaporukka, jotka taistelevat korttelien herruudesta. Onhan se kauhiaa kun ei kärsi kadun toiselle puolelle kävellä etteikö olisi vaaraa tulla hakatuksi hillumisesta vieraalla maaperällä.
Stephen Dorff on Leon, ”Valttien” liideri, joka yrittää sälyyttää järkeä jengiläisiinsä, mutta vihollisten provosoidessa ja lietsoessa täydellistä sotaa on äijiä vaikea saada pysymään kuosissa. Kun kilpailevan jengin vankilasta päässeen huumeita välittävän bossin kujeet menevät liian pitkälle niin Leonkin pistää hiat heilumaan.
Leffaa mainostetaan tämänpäivän West Side Storyna ja ainoa yhteys lienee yli jengirajojen oleva rakkaussuhde, joka sekin kuvataan melko lässähtyneesti tai sitten näiden henkilöiden kemiat eivät synkkaa katsojan silmissä niin kuin pitäisi.
Matt Dillon, tuo ex-nuorisostara on siirtynyt jo äijäosastoon ja muut saa telmiä puistoissa lätinähommia harrastamassa. Mies nähdään erittäinkin pienessä roolissa korttelien kunkkuna, jonka pillin mukaan jengit tanssivat. Tämän piti olla Mattin ”tähdittämä” leffa kansien perusteella ja sekös vasta huvittaa.
Pläjäys on ihan ookoo, mutta sitä vaivaa osittain pieni TV-elokuvamaisuus varsinkin jengitappelukohtauksissa. On hidastusta ja nopeutusta yms. sälää, joka tuntuu ikävän irralliselta muuten ihan normaaliin ja jouhevaan tarinan kerrontaan. Onhan näitä rasvisjengileffoja nähty ja parempiakin on tullut vastaan. Kattokaa vaikka Coppolan Outsiders (-83), lähtään nyt aluksi vaikka siitä.
