Xing xing wang aka The Mighty Peking Man aka King Kong Hongkongissa. Kyllä, jo nimitrio selvittää paljon mistä on kyse. Kai tunnette campin tuulahduksen?
Jos ette, niin ei hätää. Hongkongiin väkisin raahattu – niin ideatasolla kuin leffajuonellisesti – King Kong kyllä pitää huolen, että omiin jättijalkoihinsa sotkeutuva sanoma tulee esiin. Alkupuoliskon apinanetsintävisiitti viidakkoon toimii paitsi villieläinten nolona liukuhihnahyökkäyksenä mutta myös loistoesimerkkinä siitä kuinka tehosteet ja leikkaukset suoritetaan mahdollisimman kornilla tavalla. Tiikeri, norsulauma, jättiläisapina, jopa maailman selvimmin näkyvä ”juoksuhiekkalampi”… jokainen niistä saa osansa typeryksistä. Käärme on muita ovelampi ja säästää iskunsa tarinan villin viidakkoblondin reisille.
Niin, tätä Kongia tosiaan ohjastaa pikkupikkubikiniin (toki eläimennahkaiseen) verhoutunut vaalea ja vaatteita vihaava viidakkotyttö, joka saa sauman lohduttaa elämän potkimaa sankariamme Johnnya. Se on siis se perinteinen tarina: ”veljeni ja naiseni pettivät keskenään mua, joten pakenin viidakkoon etsimään apinaa, mutta löysin myös hemaisevan viidakkorakastajan”. Hymyilyttää, hymyilyttää. Ja taustalla vielä svengaa ihastuttava seventies-höttö.
Toikkaroinnin ja koikkaroinnin MM-kisoina hypähdellyt leffa koittaa lopulta voittajansa. Nimittäin sen hetken, kun gorillarukka lopulta saadaan cityyn pällisteltäväksi. Siihen loppuu roskananna ja tilalle astuva umpitylsyys pyyhkii hymyn pois. On se kumma, ettei kuulu ympäristönvaihtojekku toimi edes roskassa.
Loppunsa elokuva talsii lannistuneena kahleissa, vaikka Kong omistaan pakeneekin. Räkäisistä räjähdyksistä ei ole tunnelmanräjäyttäjiksi ja Evelyne Kraftin varaan muodostunut jännitekin latistuu. Tekee mieli huutaa, että vaadin edes pari alkuasukasta taas juoksuhiekkaan. Lähestulkoon harmittaa. Toisaalta… Ei tästä Kuningas Kong -apinoinnista sitä tunnetta tule, että apinaa olisi kovin pahasti koijattu.
