Mitä hyvää voi seurata siitä, että Alexandre Dumas’n muskettisoturit tuodaan sen ziljoonannen kerran valkokankaalle? Ja vielä 3D:nä? Entä mitä hyvää seuraa, jos leffantekijät ovat silmä kovana katsoneet Pirates of the Caribbean -elokuvasarjaa? Ei välttämättä mitään, mutta toisaalta, eihän Aku Ankkakaan ihan joka päivä tyri, joten ei tässä leffassa ihan kaikki sentään ole pielessä.
Kolme muskettisoturia on tahdottu tuoda uuden sukupolven nähtäväksi uuden sukupolven versiona. Tämä luonnehdinta kuulostaa makealta, mutta realismista haaveilevat katsojat varmasti pettyvät elokuvassa otettuihin taiteellisiin vapauksiin kuin Pluto liian pieneen luuhun. Nämä otetut vapaudet muistuttavat ikävästi tyyliltään western-sähellyksestä Wild Wild West (1999) ja Jules Vernen idealla ratsastaneesta kohelluksesta Maailman ympäri 80 päivässä (2004). Näitä kaikkia leffoja yhdistää vauhti, jota on yritetty kiihdyttää mm. istuttamalla menneen maailman maisemiin nykytekniikaasta ideansa ammentavia keksintöjä. Kolmessa muskettisoturissa miekat ja musketit on onneksi pidetty mahdollisimman aidonlaisina, mutta isoimpiin taisteluihin onkin sitten varustauduttu ällistyttävämmin vehkein. Kuulemma itsensä Leonardon mietintämyssyn alla hautuneesta ilmalaivasta koko tarina oikeastaan käynnistyykin.
Scifistelyn Predators käsikirjoittaja ja BBC:n pukudraamojen käsikirjoittaja kuulostavat mielenkiintoiselta työparilta, kuten mm. Resident Evil -toimintaleffasarjaa ohjanneen Paul W.S. Andersonin mukanaolo. Kolme muskettisoturia on, kuten tästä asetelmasta arvata saattaa, toimintapitoinen seikkailu. Nk. suvantokohtiakin elokuvassa on ainakin sen verran, että katsoja ennättää hengähtää ja todeta, että säilänheilutuksen lisäksi elokuvan pääosanäyttelijät yrittävät esiintyä vakavasti otettavina näyttelijöinä. Poikkeuksia edustavat muskettisoturien kieroa englantilaisvihollista, Buckinghamia, näyttelevä Orlando Bloom ja vehkeilystään tunnettua kardinaali Richelieuta näyttelevä Christoph Waltz. He molemmat vetävät roolinsa sen verran yli, että sen pitäisi tuntua kai hauskalta ja kutkuttavalta, mutta itsestäni tuntui lähinnä siltä kuin olisin joutunut haukkaamaan pahaa rochefortia. Tätä juustoisesti nimettyä hahmoa esittävä Mads Mikkelsen muuten pärjääkin yksitotisessa roolissaan yllättäen paljon noita kahta kollegaansa paremmin. Yleensäkin Kolmen muskettisoturin näyttelijät ovat vähän kuin kahdesta eri leffasta; osa näyttelee nasevasti yli, osa (kuten Matthew MacFadyen Miladyn pettämänä Athos-parkana) niin yksitotisesti, että se ei ihan seikkailuelokuvan lennokkaaseen tyyliin asetu.
Elokuvan näyttelijäkaartin nimilista muuten kertoo huvittavasti, miten tässä mm. saksalaisten, ranskalaisten ja brittien rahoittamassa elokuvassa on menetelty autenttisuuden kannalta. Ranskaan sijoittuvassa ja ranskalaisia hahmoja vilisevässä tarinassa nähdään itävaltalainen näyttelijä ranskalaisena kardinaalina (voi sitä aksenttia!), tanskalainen hänen ranskalaisena kätyrinään, englantilaislähtöiset Helen George ja mukavan hömelö Freddie Fox Ranskan kuninkaallisina, puhumattakaan tietysti itse muskettisotureista, ja heidän joukkoonsa pyrkivästä nuoresta D’Artagnanista. Viimeksi mainittu on amerikkalainen, muut kolme Irlannista, Walesista ja Englannista. Se ei tietenkään estä D’Artagnania tuntumasta huvittavan uhmakkaalta maalaispojalta, tai kolmea muskettisoturia naisten mieleen olevilta urhoilta. Silti ei voi olla pohtimatta, miksei yhtä hyviä, tai jopa vielä parempia näyttelijöitä olisi näihin rooleihin löytynyt Ranskastakin. Ukrainalaislähtöisen Milla Jovovichin pestaamisen nautinnollisen kaksinaamaiseksi Miladyksi tosin ymmärtää. Häntä roolissaan katsellessa voi olla hyvin varma, ettei monella muulla nätillä naisnäyttelijällä olisi munaa ja kykyä paahtaa yhtä uskottavasti niin rajuissa toimintakohtauksissa. Johan tuon tajusi Luc Bessonkin vuosia sitten.
3D on tässä elokuvassa turha lisuke, sillä niin kauan kuin leffantekijät kuvaavat 3D-elokuvia kaksiulotteisten elokuvien maneereilla, efektistä ei juuri ole iloa. Kolmessa muskettisoturissa nokkelin 3D-hetki on kohtauksissa, joissa miniatyyrisotilain täydennetty karttakuva johdattelee katsojaa tapahtumapaikoille. Tämä melkein kosketusetäisyydelle nouseva kartta tuntuu antavan paljon muutakin kuin vain tiedon siitä, mihin seuraavaksi ollaan menossa. Se suorastaan imee katsojan mukaansa matkalle, kuin Roope-sedän rahasäiliön tunkeilijanpoistoluukku. 3D-ekstraa en vain tästä asiasta kuitenkaan lippuluukulla maksaisi.
Kolme muskettisoturia käy Dumas’n klassikkotarinan pääkohdat läpi toimintaelokuvan kiihkeydellä. D’Artagnan lähtee taas kerran etsimään paikkaansa maailmassa, löytää kaltoin kohdellun muskettisoturien joukon, ja nousee näiden kanssa yhdessä puolustamaan Ranskan kuninkaallisia hovin kepuliveijareita vastaan. Kamppailua käydään välillä niin mielikuvituksellisin välinein, että leffantekijöiden voisi epäillä keikkuneen niitä kehitellessään tuhdissa superpähkinähumalassa. Mutta jos kerran rahaa on, miksei sitä voisi tietysti tuhlata Pirates of the Caribbean -henkisiin laivataisteluihin – ilmassa. Tärkeintähän on, että kaikilla on kivaa. Tai siis ainakin niillä, jotka eivät odota Kolmen muskettisoturin olevan elokuvana samanlainen klassikko kuin kirjana.
