Keväällä 1945 natsi-Saksa on luhistumassa. Neuvostoliiton puna-armeija rynnistää Berliiniin ja Adolf Hitler lähimpine alaisineen joutuu lopulta kohtaamaan totuuden: mitään ei ole enää tehtävissä.
Bruno Ganzin esittämä Hitler on onnistunut. Ganz huutaa, räyhää ja käyttäytyy kuin Hitler konsanaan liikutellessaan olemattomia divisiooniaan Saksan kartalla samalla kun pommitus tuhoaa Berliiniä. Sotaisimpia toimintajaksoja elokuvassa koetaan lasten ja vanhusten taistellessa epätoivoisesti tuhoutuneilla kaduilla. Tapahtumia seurataan myös Hitlerin nuoren sihteerin Traudl Jungenin näkökulmasta, joka on monien muiden tapaan todellinen henkilö.
Perikato on merkittävä toiseen maailmansotaan ja etenkin Hitleriin perustuva elokuva, sillä ensinnäkin se on saksalaisten tekemä ja se näyttää Hitleristä ja tämän läheisistä puolen, jota ennen oikeastaan ei ole näytetty. En tiedä onko terminä inhimillistäminen oikea valinta tämän elokuvan rooleja analysoitaessa, mutta Hilter ensinnäkin vaikuttaa enemmän vanhalta, heikolta ja vainoharhaiselta äijänkäppänältä kuin suurelta ja mahtavalta valtakunnanjohtajalta, joka sormeaan heilutellen pystyy liikuttamaan armeijoitaan milloin minnekin. Ja juuri tästähän Hitlerin viimeisinä päivinä oli kysymys: kun kaikki oli menetetty, jäi vaihtoehdoksi enää itsemurha.
Elokuva on tyyliltään saksalaisen täsmällinen, hieman liian ylipitkä ja paljon dialogia sisältävä paketti, valaistukseltaan ja tunnelmaltaan jälki on hienoa. Extended Version -dvd:llä leffa tosin on jaettu hölmösti kahteen osaan, mikä vaatii valikoissa ylimääräistä näppäilyä ja kelailua.
