Roger Corman on tuottaja isolla T:llä. Heppu on istunut persuksensa puhki jo moneen otteeseen tuskaillessaan rahakirstun vartijana. Ja on sitä siinä sivussa tullut pari leffaakin ohjattua, tosin ne ovat lähes poikkeuksetta jääneet isompiensa jalkoihin ”erikoisuutensa” vuoksi. Mutta ainakaan laiskaksi miestä ei voi haukkua.
Rutto ei ole kiva tauti. Näin tuumii myös eri harras uskovainen, prinssi Prospero (Price) ja sulkeutuu linnansa suojiin kutsuen myös vieraita arkkiinsa. Kehtaa mokoma vielä pitää pidot taudin riehuessa pitkin maita ja mantuja, kyläläisten kaatuessa kuin kesäkuun heinä. Juhlien päätapahtuma on naamiaiset, joissa sitten sattuu ja paljon sattuukin.
Leffa peilailee suht. onnistuneesti ihmisten juhlallista sikailua eikä saatanallisuuttakaan voi enää loppua lähestyttäessä kiistää, linna mm. tuntuu täyttyvän diabolisista äänistä aina säännöllisin väliajoin. Näyttelijäkööristä ei kukaan nouse muita päätä pidemmäksi, mutta sanottakoon, että jonkin sortin kauhulegenda Vincent Price ei vakuuta saatananpalvojana, ukko on jo liian vanha moiseen rietasteluun(vai liekö syynä herran viikset?) Mutta onneksi tätä aukkoa paikkaa juuri sopivassa määrin yli-teatraalinen lavastus ja etenkin sen käyttämät pirteät värit, jotka miellyttivät ainakin tätä silmäparia. Ja niin kuin kaikissa 60-luvun leffoissa, on tässäkin automaattisesti mukana se kuuluisa lahjomaton fiilis. Eikä sitä väen valtaakaan kovin paljoa nähdä. Aika näyttää kultaavan muistojen lisäksi myös ikärajoja.
P.S. Ja pitäähän sitä Cormanin kaltaisille oman tien kulkijoille nostaa hattua aina kun kadulla tulee vastaan.
nimimerkki: Sappy
