Ostoskeskuksen vartija Seppo Koistinen (Hyytiäinen) on ”uskollinen kuin koira, romanttinen hölmö” ja työpaikkakiusan uhri. Lempeäluonteinen mies ei ole kollegoilleen kuin ilmaa, vaan kokkare, jota potkaistaan silloin kun muuta ei tule mieleen tehdä. Koistinen kärsii henkisen sysinnän ja yksinäisyytensä kadehdittavan hyvin. Ja sitten eräänä päivänä hän vihdoin kohtaa naisen (Järvenhelmi). Ei mitään nakkikioskin myyjätärtä, joka kuunteleekin kai vain rahan vuoksi, vaan kaunottaren, jonka hän olisi valmis viemään jopa vihille heti ensitapaamisella. Mutta ihanat kaunottaret eivät kävele kenenkään elämään sattumalta.
Aki Kaurismäen kaikista tähän asti ilmestyneistä elokuvista Laitakaupungin valot on selkeästi paras. Mies vailla menneisyyttä, tätä edeltänyt teos, sai toki suitsutusta maailmalla ja pääsi jopa Oscar-ehdokkaaksi asti, mutta se näyttää kaurismäkeläisenäkin elokuvana jotenkin teennäiseltä ja laskelmoidulta. Laitakaupungin valot ei sekään ”normaaliin” elokuvakerrontaan tottunutta ehkä oitis miellytä. Silti on todettava, että siinä on mukana jotakin uutta, piristävääkin, edellisiin (Aki) Kaurismäen elokuviin verrattuna.
Laitakaupungin valoissa liikkuvat pitkästä aikaa pääosassa muut kuin Kaurismäen pitkäaikaiset luottonäyttelijät. Tuoreemmat kasvot ja nuorempi veri ovat pelkästään positiivinen seikka, vaikka Maria Järvenhelmi onkin esimerkiksi Kati Outiseen verrattuna outouttavan ilmeikäs ilmestys Kaurismäen maailmassa. Janne Hyytiäinen sen sijaan onnistuu olemaan tyylin klassisempi tulkitsija. Siitä huolimatta – tai paremminkin sen vuoksi – hänen hahmostaan ei voi olla pitämättä. Koistinen ei ole mikään nysverö, vaan ulkopuolisuuden ihastuttavan idealistinen henkilöitymä, jonka kohtalo säväyttää juuri sopivasti.
Elokuva ansaitsee saada maininnan myös kuvauksestaan. Mikään ei ole Kaurismäen maailmassa niin kaunista kuin koko kaupungin kultaava valo, jonka Timo Salminen on ikuistanut filmille kadehdittavan onnistuneesti. Sitä jopa jää kaipaamaan elokuvan päätyttyä.
Jos kaurismäkeläisyys on tyyli, Laitakaupungin valot(kaan) ei ole sen tyylipuhdas ilmentymä. Siinä on monenlaista rosoa, asia, joka ei kuitenkaan Aki-faneja petä. Ja sivuosissakin nähdään sitten lopulta niitä tutumpiakin naamoja: Kati Outinen Cassan kassalla ja vaikkapa Silu Seppälä vandalisoimassa ostoskeskusta.
