Kovan itsekeskeisen taistelun jälkeen allekirjoittanut päätti katsastaa 24-sarjan kuudennen tuotantokauden. Sarjan ensimmäiset kolme kautta olivat erinomaisia, mutta sen jälkeen tahti on ollut laskujohteista. Käsikirjoittajapari Surnow & Cochran ovat muka valmistaneet uuteen kauteen jotain uutta, ennennäkemätöntä ja mullistavaa. Pah, sanon minä. Sama vanha loru on toistettu jo edellisellä kahdella kaudella. Olivat Surnow ja Cochran ainakin yhdessä asiassa oikeassakin. Kuudennelta kaudelta löytyy tosiaankin jotain uutta, ennennäkemätöntä ja mullistavaa. Uutta on se, että kauden aloitus on todellakin erilainen, mitä muissa kausissa. Äärimmäisen paikalla junnaava ja pitkästyttävä. Ennennäkemätöntä se, että kukaan katsoja ei ole vielä nähnyt näin surkeaa tuotantokautta. Ja lopuksi vielä mullistavaa se, että katsominen saa sinut paikoittain nukahtamaan ja naureskelemaan sen heikkoudelle. Niin ei ole edellisillä kausilla käynyt.
Mutta palataanpas takaisin siihen kauden aloitukseen. Amerikka on ongelmissa. Se on kohdannut lukuisia terroristi-iskuja viimeisen parin kuukauden sisällä. Monet ihmiset ovat saaneet surmansa. uusi presidentti, David Palmerin velipoika Wayne Palmer (D. B. Woodside) on kiperän paikan edessä. Yhden terroristijärjestön jäsen Abu Fayed (Adoni Maropis) haluaa suorittaa vaihtokaupan jenkkien kanssa. Hän luovuttaa amerikkalaisille heidän maataan järisyttäneiden terroristi-iskujen takana olevan miehen Hamri Al-Assadin (Alexander Siddig).
Vastineeksi Fayed haluaa Jack Bauerin (Kiefer Sutherland), joka on joutunut Kiinaan vangiksi. Fayedilla on henkilökohtaisia kaunoja Baueria kohtaan. Amerikkalaiset hankkivat Jackin takaisin ja suostuvat vaihtokauppaan. Jackin joutuessa Fayedin käsiin, hänelle selviääkin karmaiseva totuus. Hamri Al-Assad ei ole terroristi-iskujen takana, vaan Abu Fayed. Mies, jonka amerikkalaiset aikovat tappaa, voi olla ainoa joka voi pysäyttää iskut.
Kauden aloitus on siis erilaisempi mitä me 24-fanit olemme tottuneet näkemään. Tarkoituksena erilaiselle aloitukselle oli saada suurta jännitystä luotua heti alkuun kakkoskauden tapaan. Yritys on heikko, sillä jännityksen luonti, muuttuu jännityksen poistamiseksi. Ensimmäiset kymmenen jaksoa ovat todella pitkäveteistä katsottavaa. Ihan vaan siitä syystä, että mikään ei toimi. Samoja kliseitä kierrätetään jo kuudetta kertaa (pressan murhayritys, hullu terroristijohtaja, ydinpommi, 25.lakisäännös, salaliitto…) hohhoijaa, mitäpä noista ei oltaisi vielä nähty.
Näyttelijätyö on heikointa tähän mennessä. Kun kaikki loistavat näyttelijät (Dennis Haysbert, Carlos Bernard, Reiko Aylesworth…) ovat poistuneet ja jäljellä ovat enää Kiefer, Kim Raver, Mary Lynn Rajskub. Uusista näyttelijöistä D. B. Woodside ylinäyttelee, James Morrison on kökköäkin saviveistosta kökömpi ja varapresidentti Noah Danielsia esittävä Powers Boothe on naurettavan surkea. Ainoastaan Peter MacNicol on loistava lisäys.
Toimintaa pursuava kuudes kausi on todella heikko. Se onnistuu olemaan todella pitkäveteistä, aivotonta ja tylsää katsottavaa. Kuitenkin viimeiset neljä jaksoa onnistuvat olemaan erittäin jännittäviä. Lopun juonenkäänteet ovat onnistuneita ja jännitys on ihan aidosti katossa. Hyvästä lopustahan nämä ainoat kaksi pistettä tulevatkin.
Toivotaan, että seitsemäs kausi onnistuisi olemaan edes hitusen parempi. Aika näyttää ja kello tikittää…
