Jadesoturista julkistetut tiedonjyväset ja valtava ennakkohype räjäyttivät kaikkien odotukset korkealle. Jadesoturin lähtökohdat ovatkin erittäin mielenkiintoiset; Kalevalaa, rakastamaani wuxiaa, melodraamaa onnettomasta rakkaudesta, seppänä nykypäivässä ja mahtavana soturina muinaisessa Kiinassa. Kuulostaa hyvälle…
Mutta kiinnostaviin lähtökohtiin raina tahtoo jäädä. Alkufaitin jälkeen odotukset eivät ala alkuunkaan lunastua vaan elokuvakokemusta aletaan takoa sepänvasaralla negatiivis-alasimen uumeniin. Tarinaa ei vain saada käyntiin. Jadesoturi onnistuu alkumetreiltä lähtien inhoittavasti latistumaan mytologia lärpätykseksi ja nostattaa tuskan hien otsalle olemalle liian itsensä vakavasti ottava. Vakavuus kuuluu wuxiaan mutta ei näin. Tarina on sisällöltään tyhjänpäiväinen ja jopa lapsellinen, mikä onneksi saadaan peitettyä aika hyvin hyvällä teknisellä toteutuksella… Hyvin näen, mitä trendikkäästi pirstaloidulla tarinankuljetuksella on haettu, mutta tällä kertaa olisi kannattanut miettiä toisenlaista ja yhtenevämpää ratkaisua… Nyt se tekee elokuvasta lähinnä sekavan, vaikka loppua kohden kaikki siimat saadaankin koottua jokseenkin yhteen nippuun. Kaiken pohjana oleva rakkaustarina jääkin kovin heppoiseksi eikä rakkaudesta kumpuavat suuret tunteet välity millään tavalla. Tunteiden välittyminen olisi tehnyt hahmojen valinnoista huomattavasti merkittävämpiä.
Kung fu -taistelut on haukuttu kauttaaltaan. Ne eivät mielestäni ole lainkaan huonoja, ne ovat lyhyitä ja kieltämättä hieman kopioituja kovemman luokan tekijöiltä. Mutta ne vievät (sekavaa) tarinaa eteenpäin, eivätkä jumitu irrallisiksi pullisteluiksi. Ongelma on se, että ne jäävät ryppyotsaisen mytologiapohdinnan jalkoihin. Ennakkohype antoi odottaa huimia – nyt tottakai petytään, mutta pitää myös muistaa että tämän budjetin puitteissa tämäkin oli ihan hyvää. Nautitaan siitä.
Jadesoturi onnistuu visuaalisuudessaan. Kuvaaja Henri Blomberg onkin tämän teoksen suurin tähti. Hienoa jälkeä! Tehosteita ei tarvitse hävetä, musiikki soi varsin komeasti ja näyttelijät hoitavat hommansa. Eronen on varsin hyvä vähäeleisyydessään, Markku Peltola ehkä hieman heikko lenkki (etenkin kung fu), mutta mielenkiintoinen valinta. Krista Kosonen ja Elle Kull varmoja, mutta varsinkin jälkimmäinen täysin turha itse tarinan suhteen ja Jingchu Zhang on loistava, jopa niin, että varastaa joka kohtauksen. Harmi, että hahmoihin alkaa päästä käsiksi vasta juuri ennen lopputekstejä ja elokuva onkin juuri tämän takia vain mehukkaan hedelmän kuoret, hedelmälihaa ei ole. Ohjaaja Antti Jussi Annila on haukannut liian ison palan. Palikat loistokkuuteen ovat olleet käsissä, mutta niitä ei ole onnistuttu hyödyntämään. Silti rohkea yritys ja onnea uuteen yritykseen.
Yhteenveto:
Elokuva on suomalaiseksi merkittävä,
Elokuva on elokuvana heikko, suuri pettymys,
Elokuva on teknisesti hieno,
Elokuva on osoitus hyvistä uusista tekijöistä,
Elokuva auttaa uskomaan tulevaisuuteen 🙂
nimimerkki: Dr.Sykerö
