”Että pitäisi lähteä katsomaan Uhrilampaita ja Hannibalia edeltävä elokuva katsomaan, vaikka vain Uhrilampaat on katsottu ja siitäkin muistikuvat hataria.” Sellaiset olivat ajatukset kun Punaista Lohikäärmettä katsomaan lähdimme. Loppujen lopuksi ei mieli ollutkaan kovin matalalla, joskin 9 euron elokuvalippu silti hieman hirvitti…
Edward Norton oli ehkä pienoinen yllätys ilmestyessään FBI-etsivän virassa ruudulle, mutta eivätpä miehen roolisuoritukset edellisissäkään elokuvissa ole kylmäksi jättäneet (Fightclub, American History X). Heti elokuvan alussa Nortonin roolihahmo, Will Graham, joutuukin käsikosteltavaan kanssakäymiseen maineikkaan Tri. Hannibal Lecterin kanssa. Yhdessäolo ei jää vain jutusteluksi ja kohtapa Graham onkin nauttimassa varhaisista eläkepäivistä ja Tri. Hannibal pääsee samalla tutustumaan kaltereiden takaiseen maailmaan.
Vaan eipä kaksituntinen elokuva kovinkaan miellyttävä olisi jos siinä kuvattaisiin vain eläkepäiviä hiekkarannalla ja välistä vilauteltaisiin vankilaelämän hienouksia. Niinpä Grahamin rantalomailut keskeytyvät, kun FBI tarvitsee parasta miestään taas yhden sarjamurhaajan kiinni saamiseksi. Grahamiltakin meinaa kuitenkin usko loppua heti alkumetreillä, kunnes vinkkejä tajutaan alkaa lypsämään itse herra Lecteriltä. Tutkimukset etenevät kuitenkin tuskaisen hitaasti ja näyttääkin siltä että sokeakin löytäisi syyllisen nopeammin…
Elokuvan positiivisia puolia ovat tasaiset roolisuoritukset, joista mielestäni hieman muita erottuvampi on nuorempaa sekopäätä esittävän Ralph Fiennesin työpanos. Fiennes esittää mainiosti hyvinkin tavallista ihmiskohtaloa, jolla kuitenkin on omat hetkensä – valitettavasti.
Lecter… eikun siis Hopkins, esittää Hannibal Lecteriä näin jälkeenpäin ajatellen loppujen lopuksi melko eleettömästi. Ehkäpä pari elokuvaa mielipuolena on vienyt vanhalta herralta suurimmat näyttämisen halut? Pakkasen puolelle elokuvaa silti omalla asteikollani elokuvaa vetävät muutamat seikat. Vaikka kaksituntinen vierähtikin mukavasti katsoessa, niin tietynlainen tasapaksuus jäi elokuvassa vaivaamaan. Oikeastaan elokuvan arkisuutta voisi pitää kyllä selvänä tehokeinonakin, sillä ”näinhän voisi käydä missä vain”. Itse kuitenkin olisin kaivannut hieman räväkämpiä otteita hetkittäin. Elokuvan lopun kohtaukset kuolemattomine paholaisineen voikin jättää omaan arvottomuuteensa…
Kokonaisuutena kuitenkin pidin elokuvasta sen verran etten tahtoisi arvostelua negatiivisiin sanoihin lopettaa. Jos hieman arkisempi kauhu kiinnostaa, ja Uhrilampaat sekä Hannibalin katsottuanne ja/tai luettuanne uskotte vielä kerran pystyvänne katselemaan lempeää Tri. Kannibaalia, niin kannattaa Red Dragonkin verkkokalvojen läpi suodattaa.
nimimerkki: Peura
