Sovitus perustuu Ian McEwanin samannimiseen romaaniin vuodelta 2001. Kirjaa pidettiin mahdottomana filmata elokuvaksi. Mutta Joe Wright on ohjannut Christopher Hamptonin käsikirjoituksesta elokuvan, jota arvioitaessa tähdet loppuvat kesken. Kyseessä on moderni mestariteos, 2000-luvun parhaimpia ellei paras elokuva. Elokuva ansaitsee kaikki mahdolliset palkinnot ja kehut, joita se on varmasti saava.
Kesällä 1935 Tallisien maaseutukartanossa perheen nuorimmaisen, 13-vuotiaan Brionyn (Saoirse Ronan) mielikuvitus lähtee laukkaamaan, kun hän sattumalta näkee ikkunastaan isosiskonsa Cecilian (Keira Knightley) ja perheen puutarhurin Robbien (James McAvoy) välikohtauksen suihkulähteellä. Robbien Cecilialle erehdyksessä lähetetty seksistinen viesti ja heidän välinen kiihkeä välikohtaus kirjastossa, eivät yhtään hidasta Brionyn mielikuvituksen villiä laukkaa. Yöllä tapahtuvaan hirveään tekoon Brionyn mielestä ei ole kuin yksi syyllinen – Robbie. Syytön Robbie joutuu vankilaan vain Brionyn lausunnon perusteella ja sieltä keskelle toista maailmansotaa. Väärinymmärrys, joka johtaa tapahtumaketjuun, joka rikkoo monen ihmisen elämän ja josta johtuva tuska ja syyllisyys vaivaavat asianomaisia heidän viimeisiin päiviin asti. Toisen maailmansodan aikana, 1940-luvun alkupuolella, Cecilia ja Briony (Romola Garai) työskentelevät Lontoossa toisistaan erillään sairaanhoitajina ja Robbie löytää itsensä Dunkirkin raiskatulta rannikolta. Tarina liikkuukin tuomittujen rakastavaisten sotakoettelemusten sekä 18-vuotiaan Brionyn katumuksen tekojen välillä. Tässä kohtaa elokuva muuttuu ihan toisenlaiseksi. Kaukana ovat Britannian maaseudun kohtalokkaan samettiset pimeät ja kirkkaat yöt sekä vihreät ja usvaiset nummet. Nyt todellisuutta ovat verenvuodatus ja kärsimys.
Elokuvan tekninen puoli on upeaa. Kuvaaja Seamus McGarvey tekee loistavaa työtä koko elokuvan ajan. Kumminkin erikoismaininnan ansaitsee lähes viiden minuutin kamera-ajo Dunkirkin turmeltuneella kentällä. Leikkaus on erinomaista ja liittää kohtaukset erinomaisesti toisiinsa. Mutta ylitse niin kuvauksen ja leikkauksen kuin hienojen ja näyttävien pukujen ja lavastusten, nousee Dario Marianellin musiikki. Marianelli, jos kuka ansaitsee hatunnoston! Etenkin kirjoituskoneen käyttämistä soittimena on nerokas ajatus!
Ohjaaja Wright on saanut jokaisesta näyttelijästään irti briljantit suoritukset. James McAvoyn erinomainen, harmittavan vähälle huomiolle jäänyt suoritus elokuvassa The Last King of Scotland on vielä tuoreessa muistissa. Mutta tämä suoritus on yksinkertaisesti henkeä salpaava. Etenkin yksi kohtaus, jossa näemme hänen kykyjensä loistavan, on kohtaus Dunkirkin rannikolla. Sanoja ei käytetä, mutta hänestä näkee kaiken tarpeellisen. Keira Knightley näyttää loistavan juuri Wrightin ohjauksen alaisena, ja toivoisin mieluusti, että hän vähentäisi kassamagneettielokuvia ja keskittyisi haastavampiin rooleihin. Wright ohjasi Knightleytä jo elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo, josta hän nappasi ansaitusti Oscar-ehdokkuuden. Enkä lainkaan ihmettelisi, jos hänelle napsahtaisi – ja aivan ansaitusti – tästä elokuvasta hänen toisensa.
Mutta ylitse muiden nousee voimakolmikko, joka esittää Briony Tallisia tämän eri elämänvaiheissa. Saoirse Ronan roolissaan naiivina 13-vuotiaana Brionynä on loistava. Romola Garai 18-vuotiaana virheensä tajunneena Brionynä onnistuu roolissaan erinomaisesti, tosin jääden hieman nuoremman ja vanhemman Brionyn varjoon. Ja lopuksi upeassa cameo-roolissa, Vanessa Redgrave 70-vuotiaana Brionynä, joka saa vihdoin sovituksensa. Hänen aikansa on harmittavan pieni, mutta se mitä tämä valkokangaslegenda meille tarjoaa viimeisessä monologissaan, nostattaa tunteet pintaan.
Näyttelijäsuoritukset on tehty pienesti ja harkiten, eikä suuresti ja tunteita kuohuttaen. Tämän ansiosta hahmoja kohtaan on helppo tuntea tunteita. Näyttelijätyö on muutenkin lähempänä teatteri- kuin elokuvanäyttelemistä, joka sopii tämänkaltaiseen elokuvaan täydellisesti.
On harvinaista, että elokuva jättää minut sanattomaksi vielä pitkäksi aikaa elokuvan loputtua. Monet jättävät heti päätyttyään sanattomaksi, mutta vain muutamien kohdalla sanattomuus on jatkunut pidempääkin. Tarina on loistava, mutta loppuhuipennus on se, joka vetää sinut täysin hiljaiseksi.
Sovitus on kaunis elokuva, jota katsoessa tuntuu kuin katsoisi maalausta, jonka taiteilija on tarkkaan suunnitellut ja sommitellut henkilöt sekä asiat pienintä yksityiskohtaa myöten tarkoin valituille paikoilleen. Ja lopulta antanut sen viimeisin siveltimen vedon, joka viimeistelee hänen mestariteoksensa.
nimimerkki: Mara
