John Sturges niitti leipätyönsä studioajan Hollywoodin vehreästä ja kukoistavasta genre-elokuvien pellosta. Länkkäriohjaajana kunnostautuneen Sturgesin (mm: Viimeinen juna Gun Hillistä ja Seitsemän Rohkeaa Miestä) yksi merkittävimmistä töistä oli vuonna 1955 valmistunut yksi elokuvahistorian ensimmäisistä, ns. modernin ajan lännenelokuvista.
Elokuvan tapahtumavuosi on 1945 (eli vain 10 vuotta elokuvan tekohetken todellisuudesta), toisen maailmansodan päättymisvuotena, jolloin maailman repeytynyt kollektiivinen mieliala ei ollut kovinkaan kaukana nuoren lännen ja uudisraivaajien ajan uudelleenrakennus-innosta ja tietynlaisesta turvattomuuden tunteesta elämässä, joka häilyy lain puolin ja toisin. Miljöö elokuvassa on lännenelokuvista tuttu, kuivan preerian keskellä oleva yksinäinen kyläpahanen, jos sitäkään: ’Black Rock’, rautatien pysähdyspaikka jonka sormilla laskettavaan talojen määrään mahtuu jokainen lännenelokuvan peruspaikka; saluuna, hautaustoimisto ja majatalo.
Henkilökaartista voi sanoa samaa, kylän henkinen johtaja ja kaikkea kontrolloiva kylän ns.omistaja Mr.Smith (Robert Ryan) jengeineen, johon lukeutuu monia sivuosaroolien legendoista kuten Lee Marvin sekä Ernest Borgnine, hyvätahtoinen mutta amerikkalaista mind-your-own-business-mentaliteettia noudattava taho, hautausurakoitsija esittäjänään Walter Brennan sekä pakollinen naisrooli (Anne Francis).
Juonesta sen verran että John J. McReady (Spencer Tracy), sodassa vasemman kätensä menettänyt veteraani saapuu junalla Black Rockin kylään jossa häntä tervehtivät epäluuloiset ihmiset, joitten epäuulo, pelko ja viha vain kasvavat kun mies tuntuu etsivän jotain…
Tästä tunnelma vain tihenee ja McReady huomaa olevansa jumissa pienessä kylässä, joka on kuin saari keskellä polttavaa erämaata, saari kuin suoraan Wicker Manista. Sturges asiansa osaavana ohjaajana osaa luoda tunnelmaa ja toimintaa myöskin silloin tällöin kun suvereeni Spencer Tracy päihittää kirjaimellisesti yhdellä kädellä pikku kylän bandiitteja, Tracyn olemuksesta hehkuu muutenkin karismaa ja se yksin saa pidettyä tämän elokuvan koossa
Paljon puhuttua rasismiteemaa elokuva sivuaa pintaa syvemmältä, alleviivaamatta hahmojensa kautta.
Mutta kuitenkaan Mies astui junasta ei erotu monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta muuta kuin ehkä ohjaajansa tuotannosta.Viihdyttävä, hyvää näyttelemistä ja asiaakin, mutta kuolemattomien klubin ovet eivät aukea loppuen lopuksi hieman tasapaksulle 50-luvun viihdepaukulle.
