Bruce Willis näyttää bad ass –henkiseltä jäppiseltä roolissa kuin roolissa. Saati sitten palkkamurhaajana, aseet kätösessään, mullekohaistatteletv*ttumitähä?-ilme kasvoillaan. Josh Hartnettin ja Lucy Liun olemukset kallistuvat enemmän hattaramaisemmiksi, suuren yleisön kosiskelun puoleen, mutta tusinaleffojen pusikosta tyylikkäästi esiin ponnahtava Lucky Number Slevin kestää pari joshia ja lucyä (vaikka timantteineen taivaalla) kevyesti.
Kevyesti rullaa myös itse raina. Liikkeelle lähtiessä otetaan toki vähemmän kevyt katsaus menneisiin traagisiin tapauksiin vuodelta 1979, ja sitten vasta rakennetaan ovelaa salajuonta. Huumorilatinki ja juonen taitava rakentelu pitävät huolen siitä, että Oceanin numeroseikkailut jäävät Onnekkaan numeron tallomiksi (rikoskeikkagenressäänkin).
Itse juoni pähkinänkuoressa kuulostaa seuraavalta: Slevin-hemmo (Hartnett) menee Nick Fisherin kämppään ja siitä seurannut kierre pistää Slevinin miettimään pari kertaa osuiko hän väärään paikkaan väärään aikaan. Mm. kaupungin kaksi kovamaineisinta rikollispomoa (Kingsley & Freeman) päättävät sisällyttää Slevinin missioihinsa, perässä juoksee palkkamurhaaja (Willis) ja tässä vaiheessa poliisikin innostuu nuoren miehen toilailuista. Innostusta osoittaa myös alati kuvioihin asteleva naapurintyttö (Liu)
Wanha kunnon Kotkannokka Ben Kingsley ja Morgan Freeman kantavat hyvin leffaa parissa kohdassa, jossa näppäryys ja oveluus ovat törmätä toisiinsa. Pääosin taustalla piilevä Suuri Hämäys on kuitenkin tyylillä tehtyä taidokasta rakentelua. Willisin habitus tuo leffalle em. pahajätkälisän ja asenteen. Hartnettille riittää tämän jälkeen paikasta paikkaan tempoilu. Leffa etenee kyllä (tästä huolimatta) omalla painollaan tyylikästä loppua. Tunnelmapuolella taidetaan tavoitella jopa kuulua Epäillyt-rainaa. Ollaanko peräti velkaa sen loistokkuudelle?
