Rocky Balboa (Stallone) on mestari jälleen kerran eikä mikään uhkaa hänen mukavaa elämäänsä. Samoihin aikoihin Neuvostoliitto osoittaa kiinnostusta ammattinyrkkeilyä kohtaan ja maan suuri nyrkkeilylupaus Ivan Drago (Ludgren), tämän uimarivaimo (Nielsen) ja hieman muitakin lähetetään promootiokiertueelle. Apollo Creed (Weathers) arvelee tilaisuuden hyväksi showksi ja näyttävä näytösottelu järjestetään. Jättiläismäinen Drago osoittautuu pelottavan vaaralliseksi ottelijaksi ja Apollo menehtyy voimakkaan iskun seurauksena. Henkilökohtaisista syistä Balboa luopuu mestaruudestaan päästäkseen ottelemaan Dragoa vastaan itse pääkallopaikalla Moskovassa. Luvassa on ankaraa valmentautumista molemmilta osapuolilta.
Neljäs osa Rocky-saagasta on juonellisesti köyhin osio, mutta tekninen toteutus ja tunnelma pelastaa sen. Alkua rakennetaan hitaasti ja vaikka reaganilainen juoniasetelma haittaakin niin jälleen kerran ohjaajan penkillä istuva Stallone välttää pahimmat kuopat – ei kaikkia, mutta ne pahimmat. Toiminnalliset osuudet, eli valmennus- ja ottelukohtaukset ovat taidokkaan dualistisesti kuvattu ja ehkä koko sarjan onnistuneimpia. Drago on huippuunsa asti viritetty ihmiskone jonka suorituskyvyn kasvua seurataan järjestelmällisesti ja Balboa taas valmentautuu karkeammilla, mutta yhtä kaikki tehokkailla konsteilla koitokseen missä 15:n erän ajan lentää veri ja hiki.
Stallonen johdolla näyttelijäkaarti vetää työnsä rutiinilla ja Dolph Lundgren ei paljoa puhu, mutta sitäkin enemmän on läsnä. Vaikka Drago jää harmillisen ohueksi hahmoksi saa hänestä kylläkin vaikutelman ihmisestä jolla on tunteet ja vakaumusta. Ne vain ovat hyvin syvällä huippukoulutetun ottelukoneen uumenissa. Brigitte Nielsen on varsin vakuuttava tämän vaimona, joskin jää kaikkien muidenkin neuvostolaisten tavoin ohueksi hahmoksi.
Kokonaisuus on juonellisesti heikoin, mutta toiminnaltaan paras Rocky-elokuvista.
