T.S. Eliotin kissarunoihin perustuva musikaali on yksi Andrew Lloyd Webberin tunnetuimmista tuotannoista. Produktio on vetänyt massoja niin Broadwaylle kuin Lontoon West Endiinkin, mutta tallenteena julkaistuna se lienee vieläkin pitkäikäisempi (Lloyd Webber on innokas julkaisemaan myös muista mestariteoksistaan vastaavia erikoispainoksia). Toteutus on tietenkin tasokas, vaikka kokonaisuus vaikuttaakin enemmän konserttitaltioinnilta kuin musikaalielokuvalta. Elokuvan keinoja ei paljoa hyödynnetä, esim. leikkaukset ovat vain siirtymiä kuvakulmasta toiseen. Tästäkin huolimatta kattien meno on eloisaa ja musikaalipersoonat varmasti pitävät tuotteesta.
Catsin tarina on lyhyt. Kulmakunnan kaikki kissat kokoontuvat yhteen, ylistämään toisiaan ja esittelemään avujaan, kunnes lauman pääjehu valitsee yhden spesiaalitapauksen, joka pääsee mystisiin sfääreihin. Mukana on kamalia kauhukatteja, machoja mouruajia ja avuliaita joka paikan kissoja. Musiikki raikaa sekä laulut soivat läpi parituntisen ja loistavat esiintyjät takaavat, että kaikki näyttää ja kuulostaa juuri niin luksustavaralta kuin live-esityksissäkin. Mukaan on saatu myös musikaalin 80-lukulainen alkuperäistähti, Elaine Paige, joka on se ainut ja oikea henkilö tulkitsemaan nuhjuisen Grizabellan joutsenlaulun, Memoryn.
Koska Cats ei juonellisesti ole kummoinenkaan ja se on selkeästi suunnattu lapsille, katsojakunnaksi voisi luokitella lähinnä englantia taitavat paaperot ja heidän vanhempansa. Muilta saattaa jo lentää laatta ensimmäisestä naukaisusta. Elämys sekin.
