Mitä vähemmän näytetään, sitä suurempi vaikutus sillä on katsojan reaktioon. Jännite pysyy alusta loppuun asti.

19.12.2008 16:30

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Secretary
Valmistusvuosi:2002
Pituus:104 min

Tshhhhhhhhh… on ääni, joka lähtee, kun heitetään vettä saunan kiukaalle. Samanlaiseen äänen voi melkein kuulla, kun katsoo Secretary elokuvan pääparia Maggie Gyllenhaalia ja James Spaderia yhdessä tässä vähän vinoutuneessa, mutta aivan ihanassa elokuvassa. Kunnollinen ruudun läpi tunkeva kemia hahmojen välillä on erittäin virkistävä poikkeus nykypäivänä.

Secretary on tyylikäs ja eroottinen paketti. Vaikka elokuvassa käsitellään muun muassa sadomasokismia aiheella ei retostella. Se onkin elokuvan valttikortti. On ymmärretty, että mitä vähemmän näytetään, sitä suurempi vaikutus sillä on katsojan reaktioon. Jännite pysyy alusta loppuun asti.

Elokuvan alussa nuori tyttö, Lee Holloway (Gyllenhaal) pääsee pois mielisairaalasta. Hänellä on ollut taipumusta viiltelyyn ja yhden kerran veitsi lipesi turhankin syvälle, jolloin perhe päätti laittaa hänet hoitoon. Nyt sairaalareissu on ohi ja tytön pitäisi olla kunnossa.

Lee haluaa itsenäistyä ja päätyy suorittamaan sihteerin ammattitutkinnon. Sen jälkeen onkin vuorossa sopivan työpaikan etsiminen. Lehdestä löytyy avoin toimi, joka herättää kiinnostuksen. Herra E.Edward Grey (Spader) hakee sihteeriä pieneen lakitoimistoonsa. Haastattelussa Herra Grey kuitenkin painottaa Lee’lle että työ on varmasti tylsää, mutta se ei nuorta naista haittaa ja hän saa paikan.

Herra Grey on suorapuheinen mies, ja kertoo Lee’lle mitä on mieltä tytön työasusta sekä jostain pahoista tavoista. Toinen asia on Herra Greyn suhtautuminen kirjoitusvirheisiin- hän ei voi sietää niitä, vaan haluaa antaa palautetta. Tästä alkaa hyvin erikoinen suhde nuoren sihteerin ja asianajajan välillä.

Maggie Gyllenhaal on mahtava. Hän on varmasti miettinyt jokaisen jalan heilautuksen ja kasvonvärähdyksen erikseen, tätä roolia tehdessään. Leen hahmo muuttuu matkan varrella, mutta Gyllenhaal tulkitsee sen erittäin uskottavasti. James Spader, joka ei vielä tähän mennessä ollut ehtinyt pönäköityä on todella seksikäs ja kuin tehty tätä roolia varten. Tulee mieleen miehen leffat ajalta kun hän oli kuumaakin kuumempi seksisymboli.

Vaikka Secretaryssä on eroottinen vire päällä se kuitenkin kertoo myös rakkaudesta ja turvallisuuden tunteen etsimisestä. Elokuvan sanoma liittyy myös siihen, että tietääkseen mistä oikeasti pitää, täytyy tuntea itsensä. Sekä siitä, että muita ei voi pyyteettömästi rakastaa, ennen kuin hyväksyy itsensä. Tämänkin kaiken Secretary kertoo kuitenkin hieman erilaisella tavalla, ja kaikkein vähiten kornisti.

Arvosteltu: 19.12.2008

Lisää luettavaa