Ennen ensimmäisen virkkeenkään kirjoittamista tiedän jo kertoa, että maailmasta tulee, jos ei juuri nyt niin varmasti ainakin lähitulevaisuudessa, löytymään sellaisiakin immeisiä, jotka huomattuaan tämän teoksen komeilevan sivuston näkyvimmällä paikalla ryntäävät lukemattakaan heittelemään ties mitä syytöksiä viitaten viimeaikaisiin maailmanpoliittisiin liikehdintöihin. Vaikka kiihottuneimpien yksilöiden mielikuvitus innokkaasti tiettyyn suuntaan laukkaisikin, on tässä kirjoitelmassa kyse ensisijaisesti a) elokuva-arvostelusta sekä b) pienestä, viimeisimpään tietoon perustuvasta psykologisesta ja retorisesta tutkielmasta liittyen teoksen kuvaamaan ja edustamaan ilmiöön sekä sen taustoihin ja syihin. Ihmisryhmien mustamaalaaminen on rumaa, mutta toisaalta jos minulla olisi tarpeeksi valtaa, määräisin maailmaan rauhan ja heitättäisin surutta jokaisen poliitikon leijonien murkinaksi.
Ikuinen juutalainen edustaa propagandan lajityyppiä, eli vähän kuin mielikuvamarkkinointia, mutta mielipiteiden ja politiikan tasolla. Eikä siinä kaikki, sillä kyseessä on hyvin antisemitistinen ”mainos” vanhan kunnon natsi-Saksan kypsemmiltä vuosilta, jolloin suurempi osa rahvaasta kansasta oli jo pitkälle kasvatettu sisään ideologiaan ja koko vinksahtaneeseen yhteiskuntamalliin. Kun luonnehdin silloista tilannetta ”kypsäksi”, en siis tarkoita aikuisempaa, järjellisempää tai syvällisempää, vaan ensisijaisesti tunteisiin ja tuoksuihin vetoavaa ns. kuivana kakkoseen -tyyppistä kokonaisratkaisua, jossa arjalaisrodun ylemmyyteen viittaava aate on iskostunut kiimaisiin alamaisiin kuin jäinen halko poikittain takamuksen alle, jolloin minkäänlaista groteskin maailmankuvan kaunistelua tai todellisten asenteiden salailua ei edes tarvinnut harkita.
Edellisen huomaa esimerkiksi selvästi Ikuisen juutalaisen tavasta vain kuvata vielä tuolloin sangen lukuisan juutalaisväestön edesottamuksia tylsistyttävän suorasukaiseen tapaan kertojaäänen vääntäessä samalla rautalangasta mitä katsojan pitäisi aiheesta ajatella. Ikuisen juutalaisen lähtökohta on siis täysin päinvastainen verrattuna vaikkapa vajaa vuosikymmen aiemmin ilmestyneeseen Leni Riefenstahlin Tahdon riemuvoittoon, jossa taidokkaan visuaalisen kerronnan sekä leikkauksen avulla pyrittiin lähinnä luomaan mielikuvia ja jättämään loput katsojan oman raksuttimen varaan. Ikuinen juutalainen käy päälle kuin ilmastoaktivisti eikä anna minkäänlaista tilaa katsojan omalle ajattelulle – jollaista natsi-Saksan kaltaisessa totalitaarisessa ja pohjimmiltaan äärimmäisen kollektivistisessa kulttuurissa ei laisinkaan suvaittu, vaan totuus tuli aina ”asiantuntijalta” tai muulta auktoriteetilta.
Tämän teoksen ja koko holokaustin suhteen hyvin olennaista onkin ymmärtää Ikuisen juutalaisen taipumus vedota kuvotuksen – ei vihan – tunteeseen. Natsi-Saksan propagandakuvastossa juutalaiset ja muut alemmiksi ihmisryhmiksi leimatut yhdistettiin nimenomaan syöpäläisiin, rottiin ja kulkutauteihin, juutalaiset kuvattiin aina rumina, likaisina, myrkynvihreissä väreissä ym. – natsien kaasukammioissa ihmisten tappamiseen käytetty Zyklob B olikin hyönteismyrkky. Tässä mainitussa ominaisuudessa piilee avain myös Ikuisen juutalaisen sanoman ytimeen: elokuvan keskeisenä teesinä juutalaiset ovat tautipesäkkeitä ja tuholaisia, näiden harrastama liiketoiminta toimii metaforana saastan ja tautien levittämiselle ja koko juutalainen rahamaailma eli länsimainen kapitalismi sekä toisaalta itäinen kommunismi edustavat kaaosta ja pidäkkeettömästi leviäviä tauteja, kun taas rotuhygieniaa ja kansallissosialismia tunnustavassa natsi-Saksassa vallitsee terveys, puhtaus ja täydellinen järjestys.
Mutta mistä kaikki edellä mainittu tulee? Psykologinen immuniteetti viittaa erilaisille loisille ja tartuntataudeille altistumisen tai sellaisten riskin vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen ja arvoihin: erilaisten vaarallisten patogeenien esiintyvyys on pystytty yhdistämään useammassakin keskenään riippumattomassa lähteessä (lue: Parasite-stress theory) korostuneisiin autoritaarisiin ja kollektivistisiin asenteisiin – aiheesta on viimeistään viimeisen koronapandemian jälkeen riittänyt materiaalia tutkijoille vaikka kuinka. Viimeisten vuosien kokemusten luulisikin viimeistään osoittaneen käytännössä, kuinka huolettomasti ihmiset ovat valmiita luopumaan oikeuksistaan kuvotuksen ja paniikin edessä: vapaa liikkuvuus, vapaa elinkeinonharjoittaminen, sekä tiettyjen ”epäpuhtaiden” ajatusten ja jopa yksittäisten sanojen ilmaiseminen somessa oli pitkään säännelty ja kielletty, osa on sitä edelleen. Mm. Kanadassa mentiin niinkin pitkälle, että ylilyötyjä koronatoimia protestoivia ihmisiä vastaan julistettiin poikkeustila ja vyörytettiin valtion sotakoneistolla.
Edelliseen viitaten esitänkin löyhän hypoteesin: Ikuisen juutalaisen kuvaama paranoidi puhtauspropaganda taustalla kimaltelevine aatteineen edustaa jonkinasteista responssia 20-luvun alun sodanjälkeiselle kaaokselle sekä espanjantaudille, tuolle kautta aikain tuhoisimmalle pandemialle, unohtamatta tietenkään syfiliksen kaltaisen vanhaan aikaan parantumattoman ja tappavan taudin yhteyttä vanhoilliseen seksuaalimoraaliin. Hypoteesiani ei varmasti mitenkään voida aukottomasti todistaa oikeaksi tai vääräksi, mutta ottaen huomioon 1900-luvun alkupuolikkaan militarismin, ultranationalismin ja sosialismin kaltaisten aatteiden menestyksen juuri jättimäisen maailmanlaajuisen taudin jäljiltä, teoria kuulostaa ainakin paperilla hyvin uskottavalta. Ehkä länsimaiden evoluutio feodaaliyhteiskunnasta moderniksi liberaaliksi demokratiaksi onkin nimenomaan ollut lääketieteen kehityksen sekä parantuneiden elinolojen ja hygienian tulosta?
Onkos joku historian väikkärin aihetta vailla? *vink, vink*
Lopuksi haluaisin vain sanoa, ettei Ikuinen juutalainen ole kovinkaan ”hyvä” elokuva perinteisessä mielessä – saati sitten viihdyttävä, taidokkaasti tehty tai erityisen hauska edes camp-leffana. Ehkä ainut hedelmällinen lähtökohta tällaisesta nauttimiseksi onkin silkka tieteellinen tai filosofinen uteliaisuus, tarjoaahan narratiivin tyly ja konstailemattoman aggressiivinen ”get on your knees, motherfucker” -tyyli ehkä vähän tahattomankin estottoman katsauksen sikäläisen aatteen ja aatteellisemman väen ajukoppien syövereihin. Itse leffaa en menisi antisemitistisestä sanomasta huolimattakaan keneltäkään kieltämään, sillä täydellisessä maailmassa ihmisten pitäisi mielestäni ainakin voida oppia tuntemaan itselleen ikävistäkin tosiasioista, tässä tapauksessa kansanmurhien ja totalitarismin psykologiasta sekä propagandasta vaikutuskeinona. Poliitikot heitättäisin silti leijonille.
