Amerikkalaista pissa-kakka huumoria on tullut nähtyä jo vähän liiankin paljon. Niin paljon, että sitä tulee jo korvista ja monesta muustakin paikasta ulos. Brittiohjaaja Guy Ritchien elokuva Snatch-hävyttömät onkin hyvä vaihtoehto jenkkihuumorille. Snatch sisältää sitä aitoa kunnon mustaa huumoria. Nauraa saa vatsalihakset kipeiksi, ellei jopa halkeamiseen asti. Jo elokuvan ennakkoasetelmat ovat humoristisia. Simppelisti sanottuna mukana iso määrä konnia ja huijareita sekä kaksi tarinaa, mitkä lopulta hioutuvat yhdeksi tarinaksi.
Ensimmäisessä tarinassa huijarivaras Nelisormi-Franky (Benicio Del Toro) varastaa arvokkaan 84 karaatin timantin. Frankyn aikomuksena on myydä timantti New Yorkilaiselle timanttimiehelle Serkku Aville (Dennis Farina). Avin apurina on isokokoinen tappajakone Luotihammas-Tony (Vinnie Jones) ja timanttiasiantuntija Nuppi-Doug (Mike Reid). Pakkaa sekoittaa kiero venäläinen asekauppias Puukko-Boris (Rade Serbedgia), joka palkkaa kolme konnaa varastamaan timantin. Kilpailu timantista on kova, häikäilemätön ja kutkuttavan hauska.
Toisessa tarinassa nyrkkeilypromoottori Turkish (Jason Statham), hänen kollegansa Tommy (Stephen Graham) ja heidän nyrkkeilijänsä Komistus-George (Adam Fogerty) ovat menossa ostamaan muuan mustalaisilta asuntovaunua. Pienten selkkauksien jälkeen mustalainen nyrkkeilyn luonnonlahjakkuus Mickey O’Neill (Brad Pitt) ja Komistus-George alkavat rähinöitsemään. Mickeyn tyrmättyä Komistus-Georgen ovat Turkish ja Tommy pulassa. Hullu gangsteri Brick Top (Alan Ford) haluaa Turkishksen nyrkkeiljän ottelemaan. Turkish päättää pyytää täten Mickey ottelemaan. Tästä syntyykin hullun hauska soppa, joka yhtyy lopulta ensimmäiseen tarinaan.
Snatch on tajuttoman hauska komedia. Se räjäyttää nauruhermot hauskuudellaan. Näyttelijät tekevät uskomattomat roolisuoritukset. Jopa Stathamkin näyttää näyttelijältä kerrankin. Kuvaustekniikka on upean omaperäistä ja humoristista. Snatch on mestariteos, joka näyttää pitkää kieltä jenkkikomedioille. Samankaltaisia letkautuksia ja seikkoja voitte löytää myös Ritchien toisesta elokuvasta Puuta, heinää ja muutama vesiperä. Suosittelen lämpimästi katsomaan.
Huumori iskee täysillä koko puolentoistatunnin ajan ja saa katsomaan haukkomaan henkeään. Nauruun voi kuolla, mutta toivotaan ettei kellekään käy niin.
