Nuorta sihteerikköä Marion Cranea pyydetään viemään pankkiin 40 000 taalaa. Yhtäkkiä neiti Cranen päätä alkaa särkeä niin saamaristi, että hän ilmoittaa vievänsä rahat pankkiin ja painuvansa viikonlopuksi vällyjen väliin. Mutta Marionilla ei ole aikomustakaan kävellä onnensa ohi, sillä rahathan ovat siinä hopeatarjottimella, kuka estäisi häntä viemästä ne? Kun pomo vain sattuu näkemään Marionin myöhemmin päivällä, täytyy tämän häipyä kaupungista. Muutaman välivaiheen kautta Marion päätyy syrjäiseen ja hiljaiseen Batesin motelliin, jossa hän on ainoa asiakas. Motellinpitäjä Norman Bates on oikein mukava heppu, mutta mäeltä Normanin kartanosta kuuluvat, varismaiset vanhan naisen huudot eivät ole aivan yhtä ystävällisiä. Norman selittää, että hänen vanha ja sairas äitinsä siellä vain vähän kiukuttelee. Tässä lähtökohdat Alfred Hitchcockin loistavaan kauhuelokuvaan Psyko.
Anthony Perkins on kertakaikkiaan mahtava Normanina, ja jättää muut näyttelijät varjoonsa, vaikkei pläjäykseen yhtään huonoa suoritusta mahdukaan. Ja ohjauksesta en keksi millään mitään pahaa sanottavaa. Enkä käsikirjoituksesta. Psyko on kertakaikkiaan huikaiseva filmi. Se yltyy lopussa jopa sairaaksi, kertakaikkisen PSYKOKSI, pysyen silti tyylikkäänä. Vaikka alkuselvittelyiden jälkeen koko elokuvan perusvire on varsin painostava, niin varsinaisia kauhukohtauksia mukaan mahtuu vain neljä, sitäkin tehokkaampaa kohtaa. Uskoisin että kaikki elokuvan nähneet tietävät mistä kohdista nyt puhutaan. Ja tällä kertaa voin sanoa, että ne kohtaukset ovat oikeasti äärimmäisen pelottavia. Eivät jännittäviä tai vähän karmivia, vaan pelottavia. Ja minua ei ihan helposti säikäytetä, valkokankaan tuotoksista olen pelännyt vasta kolmea pätkää, joista jokainen on ollut Hitchin käsialaa… ja tämä on se pelottavin. Tämä telkkarikierros oli neljäs katsomiskerta, eikä sekään vähentänyt leffan tehoa. Psyko on jokaiselle elokuvaharrastajalle must see, ja se joka ei ole tätä nähnyt, ei voi kutsua itseään kauhuelokuvaharrastajaksi.
