Ben Stiller ei kuulu suoranaisiin suosikkeihini, tarkemmin sanottuna hän on eräs ärsyttävimmistä näyttelijöistä yhdessä Adam Sandlerin kanssa. Stillerin etuna on kuitenkin se, että hän esiintyy pääosin ihan hyvissä leffoissa, vaikka missään taideteoksissa mies ei olekaan tähän mennessä ollut. Stillerin itse ohjaama, käsikirjoittama ja pääroolissa koheltama Tropic Thunder ei ole maailman paras elokuva, mutta on selkeästi hänen onnistunein elokuvansa ja muillakin mittapuilla varsin onnistunut tekele.
Tropic Thunder kertoo elokuvan tekemisestä. Kaukana Vietnamin viidakossa ohjataan kaikkien aikojen kalleinta sotaelokuvaproduktiota ”Tropic Thunderia”. Hienostelevat näyttelijät eivät kuitenkaan välitä niinkään tuloksen laadusta, kuin siitä saavatko he sopimuksen mukaiset etuudet kuvauspaikalle. Niinpä ohjaaja Damien Cockburn (Coogan) päättää heittää pääosaesittäjät keskelle viidakkoa ja virittää paikalle aidomman puoleisia erikoistehosteita. Näin elokuvaan saadaan autenttistakin aidompaa aitoutta. Alusta lähtien homma kuitenkin leviää käsiin…
Onnistuneinta Tropic Thunderissa on alku, joka parodioi loistavasti useampiakin nykyelokuvien klišeitä. Megalomaaninen sotakohtaus on hysteerisen hauska parodioidessaan sotaelokuvien tuskallista paatoksellisuutta ja sankaridraaman onttoutta. Kymmenenkään luotia ei pysäytä uljasta soturia… Rillipäinen tyyppi oli varsin tuttu ”Full Metal Jacketistä”, vai kuvittelenko vain. Alun feikkitrailerit olivat myös varsin veikeitä. Erityisesti Fatties-elokuvien pieruhuumori oli aika osuvaa parodiaa ja Satan’s Alleyn traileri antoi kyytiä, paitsi historiallisille draamoille myös trailereille yleensäkin.
Näyttelijät ansaitsevat kehuja Tropic Thunderista: Ben Stiller on äksöntähden roolissaan todella onnistunut ja jopa itseironinen. Robert Downey, joka siis on oikeasti valkoihoinen, esittää elokuvassa mustaa ja on roolissaan todella onnistunut. Hepun äänensävy, puhetyyli ja ylipäänsä koko yleinen olemus on hämmästyttävän aito. Hupaisaa on myös miten tyyppi puhuu koko ajan ”muthafucka nigga” –meiningillä, kun taas porukan aito musta mies Alpa Chino (Jackson) käyttäytyy aivan normaalisti. Elokuvan tähtikaartiin lukeutuu Tom Cruise, joka on täysin aliarvostettu näyttämötaiteilija. Kaikki muutkin näyttelijät ovat hyviä, joskaan eivät saa niin suurta tilaa ruudulla, kuin pääviisikko. Kuitenkin Jack Black, jota en muutenkaan pidä kovin hyvänä näyttelijänä, pistää homman lopussa turhan överiksi.
Melkoisen onnistunut komedia on siis kyseessä, mutta valitettavasti hulvattoman alun jälkeen elokuvan huumoripuoli jää heikoille, muutamaa pirteämpää pilkahdusta lukuun ottamatta. Lukuisat toimintakohtaukset puolenvälin toisella puolella ovat kuitenkin nautittavia nekin, ja saavat Tropic Thunderin kantamaan loppuun asti. Ainoa suurempi kritiikkini kohdistuukin teatterin esiteiniyleisöön joka ei malttanut olla supattelematta esityksen aikana yhtäjaksoisesti viittä minuuttia kauempaa. Hyi.
