Ohjaaja Michael Mannin filmografiaan en ollut aiemmin tutustunut lainkaan, joten en oikein osannut odottaa, mitä tuleman pitää. Alkuasetelman mukaisesti tasoltaan perusmatskua parempaa toimintaleffaa kuitenkin odotin, mutta onhan omaperäinen Collateral sitä huomattavasti parempi.
Leffa kertoo siis yhdestä Los Angelesin taksikuskista, Maxista, joka elää täysin normaalia taviksen elämää. Kesken öisen työvuoron hän saa kyytiinsä tyylikkäästi pukeutuneen Vincentin (Tom Cruise). Vincent vaikuttaa aluksi varsin kunnolliselta mieheltä, mutta paljastuukin pian kylmäsydämiseksi ja hommansa todella hyvin osaavaksi palkkamurhaajaksi. Poloisen Maxin täytyy kuljettaa Vince yön aikana viiteen eri paikkaan, jotta hän pääsee poistamaan tiettyjä ihmisiä työnantajansa päiväjärjestyksestä.
Ensinnäkin hienoa Collateralissa on se, että se panostaa enemmänkin henkilöhahmoihin ja tunnelmaan kuin päättömään räiskintään. Myönnettäköön, etteivät päähenkilöt Max ja Vincent ole millään tavalla kovinkaan monimutkaisia persoonia, oikeastaan molemmat ovat yksinkertaisia, mutta juuri se ruutuaika, jota heille suodaan oikein urakalla, muuttaa tyystin erilaiset hahmot todella mielenkiintoisiksi ja saa katsojan samastumaan heihin erittäin hyvin. Tämä on osittain myös niiden kohtausten ansiota, joissa molemmat istuvat taksissa keskustellen omasta elämästään mielenkiintoisesti. Heikkoja hahmoja on vain muutama; kaksikkoa jahtaava poliisi Fanning (Mark Ruffalo) ja asianajaja Annie (Jada Pinkett Smith), mutta sinänsä se ei haittaa, koska molemmat pyörivät ruudussa päähenkilökaksikkoa kirkkaasti vähemmän.
Näyttelysuoritukset ovatkin Collateralin parasta antia. Kuten jo äsken sanoin, päähenkilöt ovat loistavia, mutta niin ovat myös niiden näyttelijät. Tom Cruise on osoittautunut muissa näkemissäni leffoissaan varsin keskinkertaiseksi näyttelijäksi, mutta Collateralissa hän on jotain tyystin muuta. Miehen rooli rauhallisena palkkamurhaajana on yllättävä, mutta sitäkin toimivampi. Siviilissä sliipatun ja poikamaisen näköinen Cruise saa puristettua itsestään loistavan totisen kovanaaman, siis paljon paremman kuin mitä voi heti alkajaisiksi päätellä – toki se on osittain myös hyvän meikin ansiota. Jotenkin olen saanut Jamie Foxxista sellaisen mielikuvan ärsyttävästä ylicoolista räppäristä tyyliin Will Smith, mutta ainakin tässä Foxx vetää loistoroolin. Hän tekee jopa Cruiseakin paremman suorituksen, ja saa hahmonsa olemukseen sen kaiken tarvittavan sympaattisuuden ja viattomuuden.
Collateral osoittaa sen, että hyvää elokuvaa voidaan tehdä myös ilman sen kummempia juonenkäänteitä tai hienoja erikoistehosteita. Mann pyörittää filkkaa kunnianhimolla yksinkertaisessa aiheessa hienosti eteenpäin tunnelmaan sopivien kuvakulmien ja kaupungin yöhön sopivan värimaailman avulla. Toimintaa tarjoillaan erittäin niukasti, mutta ne harvatkin pyssynpaukuttelut ovat todella aidontuntuisia. Yllättäviä käänteitä ei ole oikeastaan yhtään, mutta silti koko leffa on koko ajan mielenkiintoinen ja etenkin loppupuolella myös jännittävä. Loogisesti ja sopivalla temmolla etenevä teos, jota ei kenenkään parane jättää väliin.
