Näin reagoi vasta kolmenkymmenen vuoden ikää lähentelevä Adam (Joseph Gordon-Levitt) kuullessaan sairastavansa harvinaislaatuista syöpää. Kuten elokuvan nimestä voi päätellä, mahikset selviytyä ovat 50/50. Adam ottaa asian yllättävän rauhallisesti äitinsä ja parhaan kaverinsa Kylen (Seth Rogen) seotessa uutisesta täysin. Adamin tyttöystävä Rachael (Bryce Dallas Howard) lupaa tukea häntä läpi kaiken, mutta sairaus alkaa vaikuttaa heidän parisuhteeseensa – tahtoivat he sitä tai eivät.
Muutama vuosi takaperin ilmestynyt Morgan Freemanin ja Jack Nicholsonin tähdittämä Bucket List – Nyt tai ei koskaan oli viimeisimpiä syöpää käsitteleviä humoristisia draamoja. Unelmiaan ennen kuolemaansa toteuttavien ukonnahjusten sijasta 50/50 pureutuu siihen, millaista on kuulla järisyttävä uutinen syövästä, kun on periaatteessa vielä koko elämä edessä. Päähenkilö Adam pyrkii jatkamaan elämäänsä tavalliseen tapaan tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa, eikä väsää minkään sortin ”100 asiaa ennen kuin kuolet”-listoja. Elokuva pystyy olemaan aiheensa puolesta vakava, mutta onnistuu myös vääntämään tukalasta tilanteesta hyväntahtoista huumoria varsin onnistuneesti. Esimerkiksi Seth Rogenin hahmon yritykset pokata yöseuraa baarista kaverinsa syövän avulla, tai Adamin heittäessä läppää ja vedellessä kemoterapiaa odotellessa ruohokakkuja syöpää sairastavien pappojen kanssa, ovat hauskoja hetkiä.
50/50:n juoni on osittain aika ennalta arvattava, mutta katsomiskokemusta tämä ei suuresti häiritse. Tarina rullaa laadukkaan näyttelyn ja mutkattoman dialogin varassa mainiosti. Hieman liiallista montaasimaista hyppelyä olisi voinut tosin vähentää. Eri henkilöhahmot on kirjoitettu realistisesti, varsinkin Adamin uraansa aloittelevaa terapeuttia esittävän Anna Kendrickin oppikirjamainen latelu on samaan aikaan ärsyttävää ja hellyyttävää – nerokkaalla tavalla. Seth Rogen vetää jälleen jäpikälle (ehkä jo liiankin?) tyypillisen tohelokaverin roolin, mutta senhän mies osaa kuin vettä vain. Inceptionin jälkeen selkeässä nosteessa olevan Joseph Gordon-Levittin suoritus ei jätä valittamisen varaa. Miehen rento olemus sopii rooliin täydellisesti, ja sama letkeä virne kareilee naamalla, kuin hänen valloittavassa suorituksessaan parin vuoden takaisessa mainiossa 500 Days of Summerissa. Tarvittaessa roolin vaatimat suuremmatkin tunteenpurkaukset onnistuvat. Eihän syöpää sairastaessa elämä yhtä hymyä ole.
Kepeästä otteestaan huolimatta 50/50 onnistuu olemaan myös koskettava yllättävillä hetkillä, mikä on hyvä saavutus. Juttua ei vedetä liian läskiksi, jolloin vakavampaan ilmeeseen siirtyminen ei tunnu luonnottomalta. Kaari sairauden alusta loppuun on luonteva, ja pitää siihen liittyvien aidontuntuisten hetkien seuraamisen avulla mielenkiinnon valkokankaalla. Kenties aiheen puolesta elokuva olisi kyennyt uskaliaampiinkin käänteisiin, mikä olisi voinut tehdä kokonaisuudesta mieleenpainuvamman. Loppumaku jää kuitenkin positiivisen puolelle. Ei lainkaan hassumpi elämän makuinen draamaelokuva.
