Poliisiasemalle tuodaan poika (Stockwell), joka ei suostu puhumaan. Paikalle kutsutaan tohtori Evans (Ryan), joka saa pojan kertomaan tarinansa. On toinen maailmansota. Tämän nuoren pojan Peterin vanhemmat lähtevät sodan keskellä auttamaan sotaorpoja. Peter jää yksin ja siitä alkaa ikävä kierto, kun hän heittelehtii uudesta kodista toiseen. Lopulta hän päätyy mukavan, vanhan leskimiehen (O’Brien) hoiviin. Elämä alkaa sujumaan, kavereita on ja koulussa menee hyvin. Onnen kääntää ikävä käänne, jonka johdosta Peterille alkaa kasvamaan vihreää tukkaa.
Tämän katsoin jokunen päivä sitten koulussa. Elokuvan päätyttyä kaikki istuivat hiljaa paikoillaan, pyyhkivät kostuneita silmiään ja hengittivät raskaasti.
Näyttelijätyö oli kiitettävää: shown varastivat yhteistuumin Dean Stockwell ja Pat O’Brien. Heillä synkkasi joka kohtauksessa kun he näkyivät yhdessä. Ohjaustyö oli onnistunutta. Vaikka elokuva oli vanha ja käsitteli paljon sotaa, Losey osasi luoda valoisia pilkkuja eripuolille elokuvaa.
nimimerkki: Elokuvamaatikko
