En ole Agatha Christien Kuolema Niilillä -kirjaa koskaan lukenut, mutta nyt olen jo nähnyt jo kaksi elokuvaversiota tarinasta. Viime kesänä Yle lähetti tiuhaan tahtiin David Suchetin tähdittämiä Poirot-leffoja, joista kiinnostukseni heräsi Poirot-kirjoihin ja elokuviin. Kun vakiovuokraamon alahyllyn VHS-rivistä sattumalta löytyi vähän vanhemman kaliiberin Christie-filmatisointi, niin pitihän se tarkastaa.
1970-luvulla Poirot-tarinoiden kuvaamiseen käytettiin enemmän budjettia ja nimekkäämpiä elokuvantekijöitä. Toisin sanoen puitteet olivat huomattavasti suuremmat, kuin nykypäivän tv-leffoissa. Elokuvan ohjaajan meriitteihin kuuluvat mm. elokuvat Liekehtivä torni ja King Kong sekä näyttelijäkaartistakin on havaittavissa niin entisiä kuin tulevia tähtiä.
Egyptissä lekotteleva Poirot ei kauan pysty lomastaan nauttimaan, kun Niilin laivalla sattuu ampumistapaus. Englantilainen komisario Race (Niven) lähtee sankarimme kanssa selvittämään juttua. Kaikilla laivan matkustajilla on motiivi murhaan, mutta tekijää ei saada selville ennen kuin vasta lopussa.
Tarinan pohjustaminen tuntuu alussa välillä puuduttavalta, mutta käännekohdassaan leffa alkaa loistaa ja kulkee loppua kohti kuin itsestään. Niilin loppuratkaisu on kieltämättä parhaita Christien oivalluksia ja ohjaaja Guillermin on saanut siitä aikaan myös hyvin näyttävän. Peter Ustinov ei omaa aivan samanlaista herrasmiescharmia kuin Suchet, mutta pärjää silti belgialaisetsivänä paremmin kuin hyvin. Toki nimekäs sivuosakaartikin saa paljon aikaan.
Kaiken kaikkiaan Kuolema Niilillä jättää jälkeensä hyvän olon. Loppuratkaisua ei millään kykene arvaamaan, mutta silti leffa arvostaa katsojan älykkyyttä ymmärtää asioita. Runsas kestokaan ei loppujen lopuksi tuntunut ylipitkältä.
nimimerkki: JohnRambo
