Vakoilu on kieroa, petollista ja itsekästä työtä ja sodan ulkopuolella se on vielä epämääräisempää uhkien ollessa paljon epämääräisemmin havaittavissa. John Preston (Sir Michael Caine) omaa taidon ohittaa virallinen protokolla ja sellaisesta ei Brian Harcourt-Smith (Julian Glover) pidä ja syystä. Pätevää miestä ei voi potkia pois, mutta hänet voidaan siirtää mitättömään sivuvirkaan. Samaan aikaan KGB:n kovalla linjalla juonitaan ja jääkylmä ammattilainen Valeri Petrovski (Pierce Brosnan) on käsikassara heille. Sattuman ansiosta pieni sivuvirka antaa johtolangan em. käsikassaran toimiin.
Frederick Forsyth osaa kirjoittaa karheasti realistista vakoilujännitystä, eli juuri sitä tylsää, junnaavaa ja kieroilevaa peliä missä kaikki ajattelevat vain itseään ja kaikki muut ovat pelkkiä pelinappuloita. Lisää harmautta vakoilupeli saa siitä että KGB:n sisällä juonitaan siinä missä brittien salaista palvelua jäytää sama sekametelisoppa.
Sir Michael Caine on äärimmäisen epäkarismaattinen virkamies joka osaa muutamia vähemmän miellyttäviä taitoja, mutta hänen pääasiallinen työnsä on miettiä, analysoida ja päättää toimenpiteistä. Sellaiset tyypit eivät ole toimintasankareita. Pierce Brosnan on jääkylmä vakooja joka tappaa epäröimättä ja taidokkaasti kenet tahansa joka tulee hänen tehtävänsä tielle tai hänen tehtävänsä edellyttää sitä. Kansanomaisen karhea Caine on lähes täydellinen vastakohta hienovaraiselle Brosnanille joka puhuu vain sen minkä tarvitsee. Muut roolit ovat toimivan pokerinaaman omaavia vakoojarumiluksia.
Vakoilujännäri on genre mikä ei kovinkaan hyvin käänny elokuvaan, sillä hahmojen motiivit ovat paperinohuet ja jopa suunnitellun juonen tarkoitus on epäselvä. Se mitä aiotaan on selkeää, mutta miksi niin tehdään jää tarpeettoman epäselväksi. Vakoilupeli on likaista ja kieroa, mutta se on jo tullut ilmi monissa muissakin leffoissa.
