Leffan lähtökohta on se, että Jumala on suuttunut. Gomorra tuhottiin tulikivityksellä, Nooan aikainen maailma vedellä. Tämä viimeisin taktiikka on vähintäänkin mielenkiintoinen, kun enkeliarmeijat valjastetaan ihmiskunnan tuhon airueiksi. Ei miekoin ja kilvin vaan pään sisälle luikerrellen.
”Paradise Falls” on näppärästi nimetty nuhruinen bensa-asema/kahvila keskellä aavikkoa. Paikassa työskentelee pakollinen ”söpö blondi”, joka on paksuna, tämän hölmöhkö poikakaveri, musta kokki ja muita irrationaalisia hahmoja, joiden merkitystä pyritään alleviivaamaan hahmojen muisteloiden myötä siinä onnistumatta.
Näyttelijät tekevät roolityöt hataran epätasaisesti yrittäen kaiketi parhaansa ontuvan käsikirjoituksen puitteissa. Kun alkaa tapahtua, paikalle pelmahtaa pellavapäinen Mikael, arkkienkeli. Hänellä on omat anarkistiset visionsa ja niitä toteuttamaan hän valjastaa kuppilan väen. Paul Bettany on ihan asiallinen näyttelijä ja tekee (ainoan) uskottavan roolityön, eikä myöskään satu silmiin 😉
Logiikka ontuu tässä kohtalaisen huvittavassa pätkässä, joka naurattaa varmasti, jos katsojalla on vinksahtaneen musta huumorintaju ja erityisesti, jos hän ymmärtää tahattoman komiikan päälle. Juttuja ei paljon selitellä, eikä asiaa auta yhtään se, että kristinuskoa yritetään sekoittaa tähän ilmeisen skeptiseen kertomukseen, jonka lopullinen filosofia tuntuu olevan niinkin syvällinen kuin ”I guess He just got tired of all the bullshit”.
Erikoistehosteet on tehty ihan onnistuneesti, joten joku saattaa jopa pelästyä. Erityisesti alun sitaatti liittyy erääseen hyvin onnistuneeseen hahmoon ja kohtaukseen.
Loppupeleissä Legioonaa voi suositella niille, jotka tosissaan diggailevat enkeligenreä ja maailmanlopun maalailuja, tai niille, jotka saavat kiksejä tahattomasta komiikasta. Muut saattavat pettyä.
