Kävin hakemassa tämän leffan pitkähköksi venyneen työpäivän päätteeksi. Ajattelin maata sohvalla ja jotain nyt vain vois tunkea masiinaan enemmin kuin katsella rypyläistä kyprokkilevykattoa. Mitään kauhua, toimintaa ei ollut tarkoituksenmukaista alkaa katsomaan jo suhteelisen väsyneeseen mielentilaan.
Ajattelin, että komediaa sitten. Hiukan vastenmielisenä poimin hyllystä Eddie Murphyn kuvan. Suht viihdyttäviähän ne yleensä on vaikkei mitään ihmeellisiä kuiteskaan. Muutakaan takuuvarmaa keskiluokkaista viihdykettä ei ollut näkösällä corolla-kuskille.
Pistin lätyn masiinaan kotona ja elokuva alkoi jostain 1920-luvulta. No, huh huh. Tuo aikakausi ei ole koskaan sykähdyttänyt pahemmin.
Leffan edetessä tapahtumat käyvät mielenkiintoisemmaksi, eikä Eddie loista tavalliseen tapaan diktaattoritähtiroolissa. Martin Lawrence näyttee toista pääroolia ja kumpikaan ei oikeastaan pääse toisensa yli, sillä roolihenkilöt ovat hauskalla tavalla niin erilaisia.
Leffa kertoo kahdesta neekeristä, jotka päätyvät kieltolain aikana kuin sattumankaupalla viinakuriireiksi. Keikka menee pieleen ja päähenkilöt tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.
Erinäisistä pakoyrityksistä huolimatta he pysyvät työleirillä kauan!!! Murphy ja Lawrence on muuten maskeerattu leffan loppupuolella todella hyvin näyttämään itseltään kypsässä 90-vuoden iässä. Leffa näyttää 60 vuoden ajalta työleirin tapahtumia ja kertoo sen ihmissuhteista hauskalla tavalla… tosin pienin hyppäyksin ymmärrettävistä syistä.
Tämä leffa oli minulle positiivinen yllätys. Ei vähiten siksi, että se ei ollutkaan perinteistä Murphy-kamaa vaan enemmänkin siksi että leffa oikeastaan aika synkähkö draama elämästä, joka tosin osaksi täytti myös komedialokeron kriteereitä.
