Leffa voi olla taiteellista yhteiskuntakritiikkiä mutta minulle se meni viihteenä.

18.4.2008 21:25

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Raid
Valmistusvuosi:2003
Pituus:125 min

Suomalaiset. Kansa, joka rakastaa saunaa, olutta ja rauhaa. Ikävä kyllä elokuvat ovat meillä yleensä linjaa farssi/draama/sota. Onneksi on Varekset mutta niin poikkeavan omaleimaista ja hauskalla tavalla suomalaista ja ei-suomalaista elokuvaa edustava Raid on ylitse muiden. Siitä pitää huolen mielenkiintoinen juoni, onnistuneet henkilöhahmot ja räväkkä toiminta sekä hupaisa dialogi.

Tapio Piiranen on oman maamme elokuvataiteen valopilkku, Aleksi Mäkelän ohella. Juonessa Harri Nykäsen kirjoista tuttu Raid-niminen rikollinen palaa Suomeen Venäjän odysseijaltaan. Komisario Jansson kertoo Raidin heilan Tarjan kuolleen tuhopoltossa. Raid on jo korjattu cowboy-kavereineen talteen mutta hän saakin pian ratkoa jutun omalla tavallaan ja saa siinä sivussa kostonsa. Raid tapaa juttua selvitellessään monenmoista sakkia jalkapalloa ilman kenttää potkivasta Matadorista juoppoon pornokauppiaaseen Sundmaniin, josta tuleekin hänen apurinsa.

Elokuvassa on hieman film-noiria, western-henkeä (josta kertoo jo poliisiaseman seinällä komeileva Vain muutaman dollarin tähden-juliste) ja paljon toimintaa. Aseet ja nyrkit paukkuvat ja lopussa paukkuu tykkikin. Suurin plussa tulee kuitenkin näyttelijöille: Kai Lehtinen tekee hiljaisen mutta näyttävän roolisuorituksen huuliharppua soittavana Raidina ja Oiva Lohtander ei jää Pekkaa pahemmaksi kunnollisena Janssonina. Leffa voi olla taiteellista yhteiskuntakritiikkiä mutta minulle se meni viihteenä. Täytyypä katsastaa tv-sarja ja kirjatkin…

Arvosteltu: 18.04.2008

Lisää luettavaa