Kovan hypetyksen jälkeen X-Men: The Last Stand on nyt Suomessa saapunut teattereihin. Aiempien pätkien jälkeenhän ohjaaja on vaihtunut Bryan Singeristä mm. Rush Houreista tuttuun Brett Ratneriin. Ohjaajavaihdoksen huomaa kyllä leffassa suhteellisen tuntuvasti. Ratnerin ote materiaaliin on astetta lapsellisempi eikä hahmojen syvyyttä saada tuotua yhtä aidosti esille, mutta haukkumaan Ratnerin suoritusta en todellakaan mene sillä hän päättää (vai päättääkö?) trilogian kuitenkin hienosti.
Vanhat tutut hahmot, X2:n Nightcrawleria lukuunottamatta, palaavat mukaan remmiin ja nämä vanhat tutut toimivatkin kameralla hyvin ja ohjaajanvaihdos ei heihin ole paljoa vaikuttanut. Uusia hahmoja on tuotu mukaan iso liuta, liian iso liuta – eikä suurimmasta osasta hahmoja saada paljoa irti. Pitkälti sen takia että heille ei suoda paljoa aikaa ruudulla. Stormin hahmo on huomattavasti keskeisimpi kuin aiemmin, ja hahmo myöskin toimii aiempia osia paremmin. Hugh Jackmanin esittämä Wolverine on elokuvassa yhtä hyvä kuin aiemmissakin osissa, hieman tunteikkaampana nyt tosin. Magneto (Ian McKellen) on vakuuttava edelleen, vaikka hahmosta puuttuu ehkä piiru sitä karismaa mitä prequeleissa oli. Elokuvan parhain hahmo tulee upean Famke Janssen paluusta, hahmosta Jean Grey/Phoenix – hahmo on hyytävä ja moniulotteinen, ja kauniin Famken esittämänä myös mukavaa silmälle. Wolverine/Jean -kohtaukset ovatkin leffan parasta antia, jota olisi toivonut näkevän enemmänkin.
Elokuvan suurin ongelma on sen lyhyt kesto, materiaalia on roppakaupalla ja tarve kasata kaikki lyhyeen aikaan aiheuttaa tunnelman latistumista, ainakin ensimmäisellä katselukerralla, koska tapahtumia ei kerkeä kunnolla sisäistää ennekuin mennäänkin jo seuraavassa käänteessä. Toivottavasti tulevaisuudessa nähdään leffasta julkaisu, jossa pituus hieman pitenisi. Pituuteen voikin sitten fiksusti yhteyttää sen että hahmoja on liikaa eikä niitä keretä esitellä juuri ollenkaan ja tämä johtaa pariin täysin turhaan hahmoon, kuten Angel ja Juggernaut jotka tuntuvat täysin turhilta elokuvan tapahtumien kannalta. Angel varsinkin tuntuu olevan täysi tyhjäntoimittaja ja Juggis nyt vain ei toimi hahmorakennelmana.
Kuten mainittua elokuva ei ole turhan pitkä ja siksi kerrontavauhti on hirmuinen, mutta ainakaan katsojalle ei tule tylsää. Elokuvalla on heikot hetkensä, mutta toisen ääripään tunnelmat ovatkin niin henkeäsalpaavia että huonoja hetkiä antaa helposti anteeksi. Efektit ovat ehdotonta a-luokkaa, lukuunottamatta muutamaa kömmähdystä Angelin suhteen. Leffa varmasti viihdyttää, siitä löytyy näyttävää toimintaa ja onnistunutta fiilistä. Kaksi kohtausta elokuvassa nousevat selvästi ylitse muiden ja Famke tähdittää näitä molempia. Odotellaan nyt vain jos joskus nähtäisiin pidempääkin versiota..
nimimerkki: mud
