Tätä leffaa katsoessa tulee mieleen Zoolander, jossa Ben Stiller näyttelee miesmallia. Tässä Dodgeballissa Stillerin näyttelemässä White Goodman hahmossa on jotain samaa. Ainakin ällöttävä ja ylitseampuva rakkaus omaan itseensä. Zoolanderissa Stillerin hahmo ei ollut omasta tahdostaan ilkeä, mutta tässä Dodgeballissa on. Hintahtahtava machomies on naurettavan vastenmielistä katseltavaa jo ensihetkistä lähtien.
White Goodman omistaa huippumodernin ja menestyvän kuntosalin sekä äijällä on millä mällätä. Päässä ei vaan tunnu olevan kaikki kohdallaan. Eikä myöskään alapäässä, sillä hepulla on ilmalla täytettävä etumus huosuissa, kai siksi että koko vartalo näyttäisi kauttaltaan ”täyteläiseltä”. Ni-in, joka lihasta ei pysty edes salilla treenaamaan. Siinä missä Zoolanderissa malleista tehtiin idiootteja niin kyllä tässä pistetään halvalla kalliilla kuntosalilla pyörivää pintaliitäjää.
Niin… tien toisella puolen on sitten tavisten sali, jonka omistaja painii rahavaikeuksien kanssa. Tavisten salin vetäjä Peter La Fleur (Vince Vaughn) kuvataan tavallisena tallaajana. Mies saa sympatiat puolelleen ja on valmis antamaan saliaan vaikka ilmaiseksi käyttöön jos jollakulla ei ole rahaa, vaikka miehen yritys on vararikon partaalla. Jotta kuntosaliyrittäjien väliin saataisiin kunnolla kontrastia niin tavisten sali on jäämässä parkkipaikan alle, jotta Goodmanin asiakkaat saisivat luxusautonsa parkkiin tullessaan kuntoilemaan tien toiselle puolelle. Yksi oljenkorsi on kumminkin käyttämättä ja La Fleur osallistuu kavereidensa kanssa polttopalloturnaukseen, jossa on palkintona 50 000 dollaria. Riittävästi rahaa, jolla laskut saadaan maksettua. Goodman saa asian tietoonsa ja päättää osallistu myös joukkioineen. Naapuri on lyötävä jokaisella taistelutantereella.
Leffa tarjoilee lähinnä Ben Stillerin hahmolle naureskelua. Muuten juoni on melko tavallinen ja ei tarjoile mitään yllätyksiä. Satunnaisia höröjä saa myös kun pallot lätsähtelevät päin pläsiä kunnon äänitehosteiden kera. Jakoavainten heittelykin valmennusmenetelmänä naurattaa. Kokonaisuutena leffa on kuitenkin melko koykäinen, jonka pystyy katsomaan juuri kerran läpi ja sen jälkeen sen voi huoletta unohtaa.
