Alussa ihmislapsi konttaa kohti Erkki Melakosken pimpom-musiikin tahdissa. Sitten kuitenkin rauhoitutaan hieman, tutustutaan päähenkilöihin ja asetutaan taloksi.
Matti Koskinen (Ranin) on työkiireisiin hukkuva arkkitehti, joka yrittää siinä sivussa vielä laannutella vaimon (Peitsalo) vainoharhoja ja vauvakuumetta. Eräänä yönä tapahtumat lähtevät kuitenkin rullaamaan omaa tahtiaan kun työmatkalta palatessaan ukko poimii tienposkesta kyytiin lapsellisen naisen. Onnen oikkujen saattelemana kolmikko kirjautuu erääseen hotelliin pariskuntana. Aamulla kaiken kuitenkin pitäisi sitten lutviutuman mutta vielä mitä; yksinhuoltajamamma on poissa mutta tomera tenava (Ari-Pekka) nappisilmineen tuijottelee edelleen pinnasängystä. Mikä neuvoksi, kun Matilta puuttuu sekä tekniikka että taito? Ja juttuhan mutkistuu vielä entisestään kuin Slinky-vieteri konsanaan kun tapaukseen pistävät nokkansa niin virkavalta, laitapuolen kulkijat kuin aviopuoliso lakimiehineenkin.
Leffa on periaatteessa alusta loppuun Matti Raninin shöw: mies saa sönkkäämisellään ja ohjaaja Tarkaksen skriptillä puristettua välillä jopa näkyviäkin naurunpyrskähdyksiä irti katsojasta. Mutta niin kuin tangoonkin niin myös huumoriin tarvitaan (väh.) kaksi, ja tässä tapauksessa Matin aisaparina toimii se samainen napero, josta jo aikaisemmin puhuttiin. Eikä tenavaan pety vaan hänhän suoriutuu, tai paremminkin on saatu suoritumaan, ”roolistaan” oikeastaan aika vakuuttavasti; miesten välistä sidettä ja sen kehittymistä seurataan aukottomasti. Mutta toki sivuhahmoistakin löytyy herkullisia osaajia kuten Leo Jokela pikkukylän rikollisena ja Helge Herala omituista suomea puhuvana poliisipäällikkönä.
Vaikkei leffa täydellinen olekaan niin ei siitä silti oikein mitään suurempaa parjaamista keksi. Juonen hitusesta hattarahöttöisyydestä huolimatta jälkeenpäin käteen jää aurinkoinen mieli ja täysi maha, jos söit juuri jotain.
nimimerkki: Sappy
