Suuri ja mahtava kapteeni Kirk on kiipeilee El Capitanin jyrkkää seinää ylös. Suurta ja mahtavaa symboliikkaa. Iltasella kapu, vanha kumikorva ja tohtoriheebo kokoontuvat leiritulen ympärille ja laulavat ikivanhoja iskelmiä-mitä-lie. Sedillä on loma, mutta se tietysti katkeaa, sillä eihän fanaattisinkaan trekkeri jaksa katsella Kirkiä ja porukoita tirisevien vaahtokarkkien äärellä. Katkolle syynä on Enterprisen kaapannut vulkaani (eikä Vulcan, kuten lätyn kansitekstissä väitetään), joka on päättänyt piipahtaa itsensä Jumalan luona.
Kun Leonard ”Spock” Nimoy päästettiin ohjaamaan trekejä, niin tottahan William Shatnerinkin piti ihan oikeasti saada luotsata laivaa. Viimeisellä rajalla oli Kirkiä näyttelevän Shatnerin voimannäyte. SE-version lisämateriaaleissa mies puhkuu ja puhisee suuria ajatuksia. Kiinnostavaksi lässytys käy, kun kuvaan eksyy tuottaja Harve Bennett (joka nähdään myös pienessä sivuroolissa). Sekä hän, että pari muuta henkilöä jättävät hehkutukset vähemmälle ja pyytävät lähes suoraan anteeksi elokuvansa huonoutta. Loistavaa! Odotettavissa on siis arviolta Star Trek: The Motion Picturen (1979) kaltainen rusina.
Shatner on kerännyt leffaansa koko joukon itseään suosivia kuvia. Niitä valikoidessaan ”James Tiberius” on unohtanut antaa ns. vieraileville tähdille (mm. David Warner) tekemistä ja niinpä moni elokuvan kasvoista jääkin täysin turhaksi kuva-alan täytteeksi. Kapteenilla oli vaikeuksia myös budjettinsa kanssa. Mies tahtoi elokuvaansa ehdoin tahdoin kalliin kiipeilykohtauksen, jolla ei ole mitään tekemistä leffan varsinaisen ytimen kanssa. Näin ollen paukkuja on säästelty siellä, missä niiden pitäisi olla. Tsk, tsk.
Kirkin fiaskon paras osa on – tietysti – Enterprisen vakiomiehistö. Kankeasta tarinasta ja nikottelevasta toteutuksesta huolimatta vanhat starat eivät petä. Vaikka tarinaan on tungettu hävytön määrä tähtivaeltajien arvokkuutta syöviä kohtia (esim. Spockin toimiminen hissinä…), tyypit jaksavat heilua. Kippis sille.
