Jälleen saamme kokoontua TV-ruutujemme ääreen kun loistava tarinoitsija David Lean esittää, surullista kyllä, viimeisen eepoksensa meille, jotka olemme saaneet nauttia hänen luontoa ja kulttuuria kunnioittavista kertomuksistaan. Mutta hän ja hänen tarinansa tulevat elämään ikuisesti DVD-laitteissamme ja VHS-nauhureissamme. Pitäkäämme kymmenen minuutin hiljainen hetki muistellaksemme miestä, joka oli kuin isoisä meille kaikille.
(Tässä vaiheessa olisi suotavaa, että jokainen pitäisi kymmenen minuutin lukutauon, ja pohtisi, mitä kaikkea nimi David Lean herättää itse kussakin.)
No niin. Jatkakaamme. Tarinamme sijoittuu 1920-luvun Intiaan, jolloin se oli vielä brittien siirtomaa, ja alkaa kun lempeä ja ystävällinen äitimuori (Ashcroft) saapuu tapaamaan poikaansa (Havers) tämän nuori ja hillitty kihlattu (Davis) mukanaan. Rouva ja brittineitonen tutustuvat samalla maan kaksipuoliseen kulttuuriin mutta saavat myös tuntea sen mukanaan tuomat ongelmat.
Lähes kaikki pääosissa olevat ovat englantilaisia ja he vetävät roolinsa läpi rutiinilla, hillitysti ja hohdokkaasti. Ainoastaan Alec Guinness (joka on onnistunut kasvamaan pituutta alaspäin sitten viime näkemän) tekee poikkeavan roolityön kaukaa viisaana professori Godbolena. Maurice Jarren musiikki on luonnollisesti upeaa kuultavaa, niin upeaa, että sitä kuuntelisi muilloinkin kuin tämän eepoksen aikana. Lean osoittaa että luonto puhuu kun sitä kuunnellaan. Kysykää vaikka kaiuilta.
nimimerkki: Sappy
