*ARVOSTELUSSA ON JUONIPALJASTUKSIA*
Kuinka syvä on suonsilmä, josta ponnistaa elokuva Burial Ground: Nights of Terror:
-Italian zombibuumin tuotos ohj. Andrea Bianchi.
– Ei budjettia nimeksikään (luonnollisesti).
– Yksi niistä kahdeksasta Zombi 3 nimellä julkaistuista leffoista.
Odotukset ovat yksiselitteiset: lapsilta kiellettyä materiaalia kaiken kaaoksen keskellä niin kauan kun näyttelijöitä riittää ja tekosyy hurjuuksille (ns. juoni) antaa periksi.
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, on näillä lähtökohdilla lupa jo odottaa hyvääkin katselukokemusta.
Elokuva käynnistyy, kun Hassu-klovnin faijalta näyttävä tiedemies löytää oudon kivilaatan ja menee (vahingossako?) herättämään kuolleet eloon. Heti ensimmäinen zombi tullessaan esiin tekee selväksi kuuluvansa joukkoon, jonka touhu on elokuvan ’se juttu”.
Sitten seurataan alkutekstien pyöriessä ruudulla, kuinka maantietä pitkin kulkee tuoretta lihaa kohti edesmenneen tiedemiehen mökkiä. Taustalla rennosti rullaava soundtrack on kuin 70-luvun törkyisimmästä ja kieroimmasta pornoelokuvasta. Se on itseasiassa jotain niin kornia, että jos en paremmin tietäisi, niin en lähtisi kirveelläkään katsomaan ”sitä yhtä leffaa minkä tunnari tää o”. Niin no, jos olisin Juhlajätkistä tuttu Rantala niin asenne voisi olla hyvinkin toinen.
Silti, kyseinen musiikki on koko rainan parhaiten harkittuja juttuja, se viestittää katsojalle heti, minkälaisen maailman tuotteita tässä oikein ollaan ja tekee selväksi, että meno tulee äitymään sen verran pimeäksi, ettei sitä halua tai edes pysty arvailemaan.
No niin, tiedemiehen himaan kutsuttu porukka saapuu perille, mutta itse ukkoa ei näy missään. Ei se mitään, päälleliimattua sexploitaatioköyrintää päästään seuraamaan ja siinä sivussa esitellään pari hahmoa mm. n. 25 -vuotiaan Peter Barkin esittämä 12 v. ihmehiihtäjä Michael ja tämän äiti.
Sitten zombit alkavat ilmaantua kukkapenkeistä sun muista oudoista paikoista ja hiukan älykkäämmät hahmot osaavat paeta, kun taas osa jengistä antaa niiden tulla kuristus/puremisetäisyydelle.
Camp-huumoriarvo on korkea mädäntyneiden ruumiden ollessa sata kertaa ihmisiä älykkäämpiä, elokuva siis erottelee zombit ja ihmiset erikseen. Muutenkin kaikki on epäloogista ja tyhmää, tämä viedään yli täysin häpeilemättömästi, esimerkiksi yhdessä kohtaa yksi valopää saa idean, että zombit haluavat varmaan vain taloon sisälle eivätkä syödä heitä -kaikki ovat samaa mieltä ja päättävät avata oven. Sillä välin kuolleet ovat kokoontuneet yhteistyöhön käyttämään muurinmurtajaa, mutta ovien auetessa toteavat sen turhaksi ja laskevat sen varovasti maahan niin, ettei kenenkään varpaat vain jää alle.
Erityisen hyvä puoli: elokuva on poikkeuksellisen häiriintynyt ja ahdistava (JA SYNKKÄ!), kaikki outous ja kummalisuus vain kasvattavat epätietoisuutta ja epätietoisuus lisää ahdistusta. Apua ei tuo lohduton ja sekopäinen taustamusa joka johdattelee katsojan pois mukavuusalueelta jonnekkin tuntemattomaan painajaismaailmaan ja riistää kyvyn kyseenalaistaa filmin tapahtumat.
Zombeille täydet pisteet, goreilukin on kiitettävää ja kekseliästä. Sisälmyksillä leikitään ja zombit ovat mätiä myös sisältä, siitä plussaa. Elokuvallisia arvoja kuten käsikirjoitus ja näyttely vähätellään armottomasti: juoni on mitätöity olemaan yhtä tyhjän kanssa ja vuorosanat niin riemuidioottimaisia, ettei niitä voi edes keksiä vahingossa. Kyllä tätä leffaa varten on porukalla naurettu ja hyvässä yhteishengessä keksitty mahdollisimman typeriä juttuja köpöjen näyttelijöiden suuhun. Tällainen ratkaisu vaatii yleensä kunnolla munaa tekijöiltä.Näyttelijöistä Peter Bark erottuu joukosta, mies on luonteva nyrjähtäneen pikkupojan roolissa eikä Michaelin tapauksessa voi mikään temppu yllättää. Niin ainakin meikäläinen luuli…
Ohjaus ja kameratyöskentely on keskinkertaista, on hyviäkin elementtejä mukana, mutta yleisilmeeltä juuri tämä osa-alue, joka elokuvallisista arvoista on juuri näissä pätkissä kaikkein tärkeintä on keskinkertaista, tai huonompaa. Se vähentää pisteitä.
Lähtökohdilla on jo lupa odottaakin hyvää katselukokemusta. Jos asenne on oikea sen myös saa. Vaikka pidit Zombie Flesh-Eatersista, se ei automaattisesti tarkoita että Burial Ground: Nights of Terror kolahtaa.
Aluksi petyin itsekin, johtuen vääristä odotuksista. Sittemmin olen alkanut pitää tästäkin, suosittelen muillekin zombietrashin ystäville, kyllä tämä on tarkastuksen arvoinen.
