Komeita maisemia tarjoava Karhu jätti hivenen kylmäksi katsojan. Lähes inhimilliset karhut näyttelivät pääosaa tässä dokumenttia muistuttavassa luontokuvauksessa. Kuusi vuotta kestäneet kuvaukset olivat varmasti raskaita vuosia tekijöille, mutta hienoa jälkeä saivat aikaan, piru vie.
Stoori alkaa siitä kun pikkukarhun äippä jää kivivyöryn alle (nyyh, mukatraagista). Kuolleen äidin kainalossa nukutaan tietysti yksi yö, jonka jälkeen lähdetään vaeltelemaan komeille vuorijylhänteille. Matkaansa pikkukarhu saa 700-kiloisen ison karhun, jota raa’at ja brutaalit ihmiset ovat haavoittaneet jalkaan. Alkaa parivaljakon taistelu elämästä, kolme metsästäjää ja kourallinen koiria perässä.
Juoni kuullostaa kuin Disneyleffalta. Pikkukarhu kerää sympatiat itselleen, jäi hieman epäselväksi, oliko karhulle lisätty ihmisten tekemiä äänitehosteita. Jos katsot tämän elokuvan, katso se rauhassa. Itse katsoin tämän kahden naisen ollessa paikalla, ja sain jatkuvasti kuulla kuinka söpö tai lutunen se ’pikkukarhu’ oli.
Keskinkertaista ”draamaa” mahtipontisen musiikin säestämänä. Vilkuilkaa varauksella, kannattaa varata naposteltavaa, vaikka leffa ei kestänytkään kuin puolitoistatuntia, joka kuitenkin tuntui 3 tuntiselta piinapenkiltä.
nimimerkki: Screwball
