Vincenzo Natalin ohjaama Haunter kertoo varsin mielenkiintoisen tarinan elämän ja kuoleman välisestä rajamaasta, joka ei aina ole niin yksiselitteinen. Elokuva on rakennettu yhden omakotitalon ympärille, jossa 16-vuotta täyttävä Lisa huomaa perheensä elämän olevan turhan samanlaista päivästä toiseen. Tästä alkaakin asioiden todellisen laidan selvittäminen, mikä vaatii Lisalta todellista rohkeutta ja pelkojen voittamista. Matka ei ole kuitenkaan helppo, varsinkaan, kun muu perhe ei tunnu haluavan hyväksyä tosiasioita.
Haunter on kiistattomasti yksi nykyaikaisten kauhuelokuvien helmistä. Se, miten yhden omakotitalon ympärille rakennettu elokuva saa ihmisen pelkäämään yksin pimeässä omaa olemassaoloaan, on todellakin hatunnoston arvoinen suoritus. Psykologinen ote vie katsojan uusiin ulottuvuuksiin, eikä anna periksi koko elokuvan aikana. Pienet asiat, kuten hermoaraastavat kuiskuttelut, oven paiskautuminen kiinni päähenkilön nenän edessä ja vesitippojen tippuminen, ovat jo yksin mukana luomassa pelottavaa tunnelmaa. Onneksi myös turha verellä pelleily ja silppominen on osattu jättää elokuvasta pois, sillä pelkkä mysteerillisyys, sekä juonenjatkumon arvaamattomuus ovat hyviä työkaluja luomaan kyseistä mestariteosta. Tuiki tuntematon näyttelijäkaartikaan ei tuota elokuvassa ongelma, sillä näyttelijäsuoritukset osuvat nappiin, eikä elokuva kaipaakkaan Tom Cruisen kaltaisia elvistelijöitä joukkoonsa.
Jos elokuvasta on kuitenkin jotain huonoa
keksittävä, täytyy mainita, että elokuvan pääpahan taustoista olisi voitu kertoa hieman enemmän, mikä olisi valaissut paremmin sitä, kuinka kaikki alunperin alkoi. Tämä pakollinen miinus ei kuitenkaan ole elokuvan kokonaisuuden kannalta niin suuri, etteikö Haunter olisi viittä tähteänsä ansainnut. Tämä takaakin sen, että jatkossa aion olla tietoinen Vincenzo Natalin uusista elokuvista, sillä Haunter jätti sieluuni pysyvän vaikutuksen.
