Andy Kaufman oli nouseva nimi Yhdysvaltain televisiomaailmassa 1970-80 -lukujen taitteessa. Hänen erikoinen karismansa ja oudot hahmonsa iskivät ajan hermoon kunnolla, joten elokuvayhtiöt päättivät iskeä kyntensä tähän potentiaaliseen supertähteen. Kaufman itse halusi tehdä elokuvan Tony Cliftonista, hänen omasta kehittämästään hahmosta. Universal Studios ei siihen suostunut, viitaten hänen kokemattomuuteensa elokuvanäyttelemisen saralla. Sen sijaan he antoivat hänelle mahdollisuuden näyttää osaamistaan nyt arvioimassani 10 miljoonaa dollaria – nykyrahassa 26 miljoonaa dollaria – maksaneessa koko perheen elokuvassa nimeltään Heartbeeps. Liki kahdeksan miljoonaa dollaria tappiota – nykyrahassa 20 miljoonaa dollaria – tehnyt elokuva suisti Kaufmanin uran vapaapainin ja kehnojen stand-up -esitysten maailmaan. Miten niin varmasta nakista tuli niin hiilenmakuinen tikku?
Yksi syyllinen on Heartbeepsin tarina, sen lähtökohdat ja sen käsikirjoitus. Se kertoo kahdesta robotista, Valista (Kaufman) ja Aquasta (Peters), jotka odottaessaan korjausta robottien huoltokeskuksessa rakastuvat toisiinsa ja päättävät paeta keskuksesta. Paettuaan he etsivät itsellensä turvapaikkaa, kunnes huomaavat että heidän energiavarastonsa kuihtuu olemattomiin.
Ihan oikeasti. Tuo on elokuvan tarina. Ymmärrän kyllä että elokuva on tarkoitettu koko perheelle, mutta tuohan on nyt jo perheen pienimpienkin täyttä aliarvioimista. Jos lähtökohdat ovat tällaiset, kai robottihahmot sentään ovat mukaansatempaavia ja hyvin kirjoitettuja? Ei ja ei. Kaufmanin hahmo on äärimmäisen rasittava ja tyhjyyttä kumpuava kimittävine äänineen ja ankeine heittoineen tieteellisistä faktoista. Petersin hahmo on taas pelkästään tyhjyyttä kumpuava: hänen hahmonsa kirjoittaminen on jätetty rajusti kesken. Elokuvassa on muitakin hahmoja, mutta he ovat joko rasittavia tai sitten on ihan sama onko heitä edes olemassakaan. Sekään ei auta, että näyttelijät suoriutuvat tehtävissään parhaimmillaankin keskinkertaisesti. Huonoimmillaan touhu on tuskaisaa katsottavaa.
Käsikirjoitus on sinällään ihan suoraviivaisesti etenevä ja hyvin outo tuotos, mutta se on myös aivan uskomattoman laahaava. Ikuisuuden tunne ei ole epätavallista tätä elokuvaa katsottaessa: taisin laskea katsoneeni kelloa lähemmäs 60 kertaa elokuvan 75 minuutin keston aikana. Tähän syyllisiä ovat juuri mainitsemani hahmot ja heidän käymänsä dialogi. Kemia on juuri niin kitkatonta kuin sen luulisi robottien välillä olevan ja kaikki mitä he sanovat on joko unettavaa selostusta siitä millainen maailma on materiaalisesti tai hiustenrepimiskohtauksia aiheuttavaa huulenheittoa joka ei liity elokuvan tarinaan mitenkään. Pientä plussaa tosin omituisesta karkureita tuhoavasta robotista.
Tästä siirrymme sitten ohjaukseen – tai enemmänkin sen puutteeseen. Ohjaaja Arkush on ilmeisesti luottanut liikaa päätähti Andy Kaufmanin tässä elokuvassa terättömään karismaan. Tämän seurauksena ohjaus on löysää ja innotonta eikä mistään osa-alueesta saa yhtään mitään irti. Koko hommasta puuttuu mielikuvitus ensimmäisistä hetkistä lähtien. Kyllä 10 miljoonalla dollarilla olisi voitu tehdä vaikka mitä tuohon aikaan, mutta mm. Roger Cormanin tuotantoja luotsannut Arkush on ilmeisesti ollut jännäripulit housuissa tuollaisen rahasumman kanssa. Oscar-ehdokkuuden saanut maskeeraustyökään ei erityisemmin vakuuta: päähenkilöt näyttävät ajoittain pelottavammilta kuin maskeeraus-Oscarin vieneen Ihmissusi Lontoossa -elokuvan Canis lupus. Toisaalta, jos se oli tarkoitus niin propsit Heartbeepsin työryhmälle. Musiikin on tehnyt se kaveri joka on tullut tunnetuksi mm. Tappajahaista, Tähtien sodasta ja Kadonneen aarteen metsästäjistä. Kyllä, itse John Williams. Ja ei, hänkään ei tässä onnistunut erityisen hyvin. Hyvä yritys kuitenkin, sillä musiikista olisi voitu tehdä yhtä ärsyttävää kuin elokuvan hahmoista.
Heartbeeps ei ole pelkästään lupaavan koomikon uran tuhonnut kohderyhmäänsä pahasti aliarvioiva kahdeksannumeroinen pökäle. Se on jotain jolle ei koskaan olisi pitänyt näyttää vihreää valoa. Sen idea on jo kertakaikkisen tyhmä, käsikirjoitus kankeaa ankeutta, sen tähdet eivät saa mitään aikaan, ohjaaja on turisti, tekninen osaaminen on kehnoa ja mikään ei tunnu miltään. Tähän lisäksi se, että elokuva on tappavan tylsä, niin katsojan pöytään on tarjoiltu kuollut kalkkuna jonka selkään heitetty punainen maali on vielä märkää.
