Pitkä matka on kuljettu siitä kun 9-vuotias Harry Potter (Daniel Radcliffe) asteli ensimmäistä kertaa Tylypahkan käytäville. Kymmenen vuotta Potter-saagan ensimmäisen elokuvan jälkeen velhotarina on tullut hyvän ja pahan lopulliseen taisteluun, ja hengissä selviää vain toinen, 17-vuotias velhopoika Harry Potter tai läpeensä paha Lordi Voldemort (Ralph Fiennes).
Kuoleman varjelukset: Osa 2 jatkaa suoraan siitä mihin elokuvan ensimmäinen osa jäi. Ohjaaja David Yates ei koe tarpeen selitellä tai referoida aiemmin tapahtunutta, mutta fanaattiselle Potter-yleisölle tuskin tarvitseekaan. Harry, Hermione (Emma Watson) ja Ron (Rupert Grint) etsivät ympäri maita ja mantuja hirnyrkkejä, joihin Voldemort on pilkkonut osia sielustaan, ja jotka tuhoamalla lordin voimat heikkenevät. Hirnyrkkien lisäksi kolmikko on päättänyt löytää mystiset kolme kuoleman varjelusta, taikaesinettä, joiden avulla voi kohdata kuoleman ja huijata sitä tavoilla, joihin normalisti ei pysty kukaan edes velhomaailmassa. Voldemort kuolonsyöjineen on vahvempi kuin koskaan ennen, ja Harry tietää, että lopullinen taistelu on käytävä nyt tai ei koskaan. Potter-saagan viimeinen osa päättää yhden maailman menestyneimmistä elokuvasarjoista erittäin näyttävästi ja eeppisesti: on räjähtäviä maagisia taisteluita, lohikäärmeitä, hirnyrkkejä, peikkoja, maailman mahtavimpia velhoja ja noitia sekä tietysti vähän rakkautta.
Potteria on mahdotonta arvostella vertaamatta sitä J.K.Rowlingin alkuperäisiin kirjoihin tai aikaisempiin elokuviin. Itse kuulun niihin, jotka ovat nauttineet Potterinsa kirjoina, joiden jälkeen kaikki elokuvat ovat olleet pettymyksiä. Mutta niin se taitaa useimmiten mennä, parin tunnin elokuva ei voi koskaan synnyttää niin voimakasta ja henkilökohtaista kokemusta kuin syvemmällä tavalla useaksi tunniksi tai päiväksi sisäänsä imaiseva kirja. Potter-elokuvien suurin ongelma onkin ollut se, että kirjojen jälkeen ne eivät tunnu oikein miltään. Kuoleman varjelukset onnistuu kuitenkin herättämään jotain. Onko kyseessä sitten nostalginen liikutus siitä, että vuosien ajan seurattu potterointi päättyy tähän, vaiko mikä, mutta täysin kylmäksi sarjan viimeinen osa ei voi jättää.
Nostalginen liikutus ei silti valitettavasti tee Kuoleman varjeluksista täydellistä elokuvaa. Se pursuilee paikoitellen rumaa CGI-mäiskettä ja mielenkiinnotonta elokuvamusiikkipauhausta, emotionaaliselle lataukselle ei jätetä nopeassa kerronnassa tilaa eikä hahmoja juuri syvennetä. Täytyy kuitenkin muistaa, että hahmoja on esitelty ja syvennetty jo seitsemän aiemman Potter-elokuvan ajan; Kuoleman varjelukset: Osa 2 ei toimi itsenäisenä teoksena, eikä sitä sellaisena voi arvioida, mutta se onnistuu sulkemaan ympyrän hahmoja ja tarinaa kunnioittaen
Ennen kaikkea Potter-saaga saa varmasti arvoisensa lopun niiden ihmisten silmin, jotka ovat viettäneet Harry Potterin seurassa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Vaikea kuvitella että kukaan tosifani voisi tähän elokuvaan kovasti pettyä, ja heillehän se on ensisijaisesti tehty.
