Kevin Costner pyrkii palaamaan unohdusten mailta eturiviin menestysleffansa Tanssii susien kanssa kaltaisen rainan voimalla. Vaikutteita on otettu Eastwoodin Armottomasta jolla puolestaan Clint pamautti itsensä ohjaajien kärkikastiin. Eikä roolikaan ollut pahasta Ikäpuun uralle.
Costnerin Armoton maa ei yllä samaan. Karisma, tarina, itseironia ja ohjaus eivät ole Eastwoodin leffan tasolla. Laskelmoivuus lyö läpi. Ne jotka näkevät Costnerissa jotain vavisuttavaa, näkevät sitä tässäkin leffassa – sillehän ei voi mitään.. Jurous joka kuuluu uskottavaan länkkäriin, sekä leffan hunajaosuus ovat niin päälle liimattua, että oksat pois.
Armoton maa kertoo laiduntajista jotka lain suomin mahdollisuuksin siirtävät kantturalaumaansa paikasta toiseen, hyödyntäen preerioiden loputtomat tantereet. Vanhan jehun (Duvall), viriilin mutta juron cowboyn (Costner) sekä nuoren jannun ja umpirehellisen körilään muodostama laidunporukka eksyy alueelle jossa ei vapaista nomadeista perusteta. Syntyy Tex Willereistä tuttu tilanne jossa oman valtakunnan hallitsija-seriffi vetäisee hylsyt nokkaan kun tunkeilijat ilmaantuvat maisemiin. Ruumiilta ei voida välttyä, kun lihakarjan suojelemisen sijaan periaatteet ovat päällimmäisinä.
Jos Eastwood ei olisi tehnyt Armotonta, voisi Armoton maa ansaita paikkansa keskikastin yläpuolella. Ja jos Duvall ei olisi aina niin läpeensä hyvien roolissa, voitaisiin puhua ohjaajan riemuvoitosta. Ja jos Costner unohtaisi habituksensa ja myöntäisi että uskottavuus ei synny jurolla roolilla, niin muutkin lämpiäisi ukolle kuin kymmenen vuotta sitten Costner-valan vannoneet. Mutta elokuva ei voi olla läpeensä huono kun siinä on romantiikkaa. Annetaan sija vielä peruslänkkärille jossa ukot on karskeja ja vain lempi voi kesyttää kulkijan. Yök. Pahalta kuulostaa, mutta kunnioitetaan perinteitä edes vähän. Vaikka sitten laskelmoidusti.
