Edvin Laineen ohjaama ”Prinsessa Ruusunen” voi hyvinkin olla kaikista paras versio tästä legendaarisesta sadusta. Tekninen ammattitaito loistaa lähes joka kohtauksesta: Niin linnan ja sen ympäristöön liittyvät lavasteet kuin myös loisteliaat puvustukset ovat huolella suunniteltuja, ja kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa mainiosti. Kaikista mieleenpainuvin hahmo on – aivan niin kuin pitääkin – itse Prinsessa Ruusunen, säihkyvänä ja eläväisenä puhtauden ruumiillistumana.
Elokuvan erikoistehosteet eivät tuskastuta vanhanaikaisuudellaan, vaan ovat edelleen – vielä vuosikymmeniä elokuvan julkaisun jälkeenkin – varsin näyttäviä ja sopivat hienosti kokonaisuuteen vaikuttamatta liian mahtipontisilta. Joitakin tehosteiden toteuttamiseen liittyviä ongelmia on kierretty hiukan yksinkertaisella, mutta jotenkuten toimivalla tavalla, esimerkiksi näyttämällä eräässä kohtauksessa hirviöstä ainoastaan sen varjo.
Musiikillista hohtoa koreasti lavastettuihin kohtauksiin tuo tunnettu häävalssi, ja myös linnan palvelijoiden välille kehitetyt humoristiset edesottamukset miellyttävät. Tuonettaren hahmo noituu säväyttäen, vaikka voisi viipyä kohtauksissa hiukan pitempäänkin. Niin ikään myöskin prinssi valkoisella ratsullaan saavuttaa päämääränsä epäilyttävän vaivattomasti, mutta toisaalta tällaiset seikat ovat kokonaisuutta arvioidessa melko mitättömiä ongelmia.
Suomalainen versio peittoaa – ilman että tarvitsee juurikaan vetää kotiinpäin – mennen tullen kymmenen vuotta sen jälkeen julkaistun, turhan imelän ja ylivakavan Disneyn version. Toisin kuin Laineen versiosta, Disneyn elokuvasta ei liian ilmeisenä kaupallisen jättiläisimperiumin tuotteena paista aito innokkuus käsiteltävää aihetta kohtaan. Laineen kunnianhimoinen satuelokuva puolestaan pistää miettimään ja harmittelemaan, että miksi suomalaisessa elokuvassa on aniharvoin päästy vastaavanlaisiin suorituksiin.
