Uskomattoman laaja-alaisessa huonoudessa on jotain todella inspiroivaa. Kun joku asia on vaan niin surkea, että tuntee itsensä sen rinnalla lähes täydellisyyden kulminoitumaksi, sanat, tunteet ja innoitus kumpuavat kuin itsestään. Sellainen luokaton surkeus innoitti myös tämän arvostelun; kiitos Twilight – Houkutus.
Huoh, mistä aloittaa? Siitä huolimatta, että ilmeisesti noin 90 % länsimaalaisista alle 18-vuotiasta tuntee tarinan, aloitetaan siitä. Bella (Kristen Stewart) on teinityttö, joka päättää muuttaa impulsiivisen äitinsä hoiveista kaukana asuvan isänsä luokse Pohjois-Amerikan sateisimpaan tuppukylään. Kylää asuttaa myös yliluonnollisen kaunis Cullenien perhe, jolla on länsimaisia kauneusihanteita palvovien geenien lisäksi yksi pikku salaisuus. Cullenit ovat vampyyreita. Vampyyriklaaniin kuuluu myös jumalaisen nätti teinipoika Edward (Robert Pattinson), johon Bella tietysti ihastuu. Edwardin hormonit sykkivät vastavuoroisesti Bellalle, mutta Eddie vastustelee ihastustaan viimeiseen asti, sillä eihän pohjimmiltaan paha vampyyri voi deittailla tytsyä, jonka suonissa virtaa Eddien himoitsema lounas.
Bella ja Edward eivät kuitenkaan pysty vastustamaan toisiaan, vaan päätyvät kummallisen pakkomielteiseen parisuhteeseen. Ja onhan se selvä, että kun sekoittaa puurot ja vellit, niin ongelmia tulee. Vaikka Cullienien perhe pyrkiikin vegaaniseen ja humaaniin ruokavalioon, on tarinassa tietysti myös pahisvampyyreitä, jotka eivät arvosta Edwardin seukkailua aidon punaverisen kanssa.
Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva elokuva epäonnistuu niin monella tasolla, ettei näppäimistö riitä kertomaan. Ohjaus on kömpelöä, näyttelijätyö yksi-ilmeistä ja suurin osa kohtauksista kiusallisen amatööritasoisia. Suurin kompastuskivi on kuitenkin Meyrin korni ja piilokonservatiivinen tarina.
Tarinan aivopesut jäävät monelta teinifanilta varmasti huomaamatta, minkä takia leffan megalomaaninen menestys pistääkin pelottamaan. Bella on herkkä teinityttö, joka ei näennäisesti kovasta ulkokuorestaan huolimatta selviä mistään ilman vampyyriritariaan. Kuten kaikki nätit ja naiivit tytöt, Bella ajatuu outoihin vaaratilanteisiin, mutta joka ainoa kerta Eddie tulee ja pelastaa. Se, että Edward vainoaa ja vakoilee pelastusmielessä käytännössä täysin vierasta ihmistä, ei ilmeisesti ole mitenkään kummallista. Jos pakkomielteisellä omistushalulla ja ylisuojelulla varustettu Edward sattuisi olemaan ruma ja epäilyttävä, heppu olisi kalterien takana ensimmäisen kanssakäymisen jälkeen, mutta koska tässä tarinassa Eddie on nätti ja ihqusöpis, niin sairaalloiset luonteenpiirteetkin kuitataan romanttisina.
Vaikka Bellan ja Edwardin hormoneilla kuorrutettu suhde esitetään paikoittain intohimoisena, leffa haluaa myös muistuttaa nuorta katsojakuntaansa, että sex is bad ja himosta joutuu helvettiin. Kun 17-vuotiaat tarinamme sankarit ovat ajatumassa vällyjen väliin, Edward isketään subliminaalisella moraalisaarnalla kirjaimellisesti seinään. Seksi sekottaisi Eddien lopullisesti himosta ja halusta, ja nuoripari ajautuisi ties minne syntien suurille valtateille.
Stewartin ja Pattinsonin välillä on kieltämättä paikoittain kemiaa, mutta jännite rikotaan usein teennäisellä dialogilla tai korneilla tapahtumilla. Sankari lentämässä viehkeä neito selässään jylhän kuusimetsän ylle maisemia tsekkailemaan ja auringon aiheuttama reaktio vampyyri-Eddiessa ovat omiaan sekä huvittamaan että loitontamaan katsojaa. Kohtaukset ovat niin hämmentäviä, ettei oikeasti tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai vetää kännit.
Twilight on erityisen masentava veto ohjaaja Catherine Hardwickelta, jonka esikoiselokuva Kolmetoista oli kohtalaisen onnistunut ja uskottava kuvaus teini-iän ahdistavuudesta. Hardwickessä on ilmeistä business-naista, joka on haistanut Twilightin mukanaan tuomat dollarivuoret. Mitään muuta syytä tällaisen kuran suoltamiseen ei voi olla. On Hardwicke kuitenkin jossain onnistunut. Vaikka elokuvan casting onkin täynnä tyhjiä ja persoonattomia hahmoja, on Edwardin roolissa nähtävä Robert Pattinson kaunis, niinkuin kirjan mukaan kai kuuluukin. Pattinson on itseasiassa niin kaunis, että tuhansien teinityttöjen lisäksi miekkosesta ovat hullaantuneet tuhannet aikuiset naiset (ja todennäköisesti myös läjä miehiä). Pattinson on jopa mediassa ilmaissut ahdistuksensa kokemastaan sekopäisestä fanaattisuudesta. Kummallista, että Pattinson siitä niin ahdistuu, eikös pakkomielteinen seuraaminen ja sairaalloinen intohimo käytännössä vierasta ihmistä kohtaan ole vain romanttista?
