Kaikki varmasti tietävät ja ovat katsoneet Disneyn kokoperheen leppoisia opetuselokuvia. Niitä joissa paha saa aina palkkansa ja kaikki ovat lopussa niin yltiöpäisen onnellisia. Noh, samaan kategoriaan voisi luokitella myös Oscar-ehdokkaaksi päätyneen jenkkidraaman The Blind Side. Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden napanneen teoksen on ohjannut ja käsikirjoittanut John Lee Hancock ([movie]The Alamo[/movie]), alkuperäisidea löytyy Michael Lewisin kolme vuotta aikaisemmin ilmestyneestä samannimisestä romaanista. Pääosassa nähdään Oscar-ehdokas ja Golden Globe-voittaja Sandra Bullock ([movie]Miss Kovis[/movie]).
The Blind Side on tarinaltaan perinteinen ryysyistä rikkauksiin kulkeva urheiludraamaa muistuttava kuvaus nuoresta yläasteen viimeistä vuotta opiskelevasta nuorukaisesta, joka on surkeiden kotiolojensa vuoksi joutunut kodittomaksi ja majailee yönsä kaverinsa vanhempien sohvalla nukkuen. Sen kummemmin lupaavasti käynnistyvä ryysyläistarina ei itseään alussa esittele, mutta puoliväliin mennessä katsojalle on selvinnyt mihin elokuva on ajautumassa. Päähenkilö tapaa kauniin ja ah niin auttavaisen Leigh Anne Tuohyn (Bullock) perheineen, jotka haluavat auttaa isokokoisen ja mustaihoisen jässikän takaisin jaloilleen. Poika hommataan hyvään kouluun ja katsoppas kummaa, kaveri on ison koonsa ja pelastamisrefleksiensä ansiosta täydellinen oikea laitapuolustaja amerikkalaiseen jalkapalloon! What are the odds?!
Kukaan ajatteleva tai enemmän elokuvia kuluttava katsoja ei saa revittyä tästä valmiiksi kootusta rubiininkuutiosta mitään irti. Niin valmiiksi pureskeltu kokoperheen nössöleffa tämä oikeasti on. Lastenelokuviakin pystyy tekemään tyylillä ja ujuttamaan väliin kaikkia kiinnostavia jippoja ja tehokeinoja, mutta Hancock ei tällaiseen tuotoksessaan ryhdy. Kiiltokuvamainen rakenne ja ennalta-arvattava tarina syövät kärjistetysti esille tuotavilta teemoilta ja pointelta pohjan pois. Tasa-arvoisuutta ja suvaitsevuutta alleviivataan, ja hienoja asioitahan ne ovat, mutta siirappia tihkuva ulosanti ei tee niistä kovinkaan vakavasti otettavia teemoja yli kymmenvuotiaan silmissä. Vähän jäi epäselväksi, minkä ikäisille tätä teosta on lähdetty värkkäämään. Tosin jenkkeihin leffa on ainakin IMDb’n arvostelukeskiarvon perusteella purrut täydellä teholla, joten ehkäpä tässä voidaan puhua pienoisista kulttuurisista eroista elokuvien suhteen.
Näyttelijät ovat pääasiassa hyviä, mutta paljoa heiltä ei vaaditakaan. Sandra Bullock vetää varmalla tyylillä huolehtivaisen ja oikeamielisen perheenäidin osan, mutta vaikeita tai tunnepitoisia kohtauksia hän ei joudu näyttelemään. Bullock on hyvä näyttelijä ja hän on sen edellisissä leffoissaan jo näyttänyt, mutta en hyvällä tahdollakaan pysty käsittämään kuinka hän tällä suorituksellaan on Oscar-ehdokkuuden ja Golden Globe-pystin napannut. Quinton Aaron on aivan hyvä ryysyläispojan roolissa, mutta häneen pätee samat sanat kuin Bullockiin, eli vaativuustaso ei ole korkealla. Aaron tyytyy näyttämään surulliselta ja olemaan hiljaa toisten puhuessa, joten kummoiseen tulikokeeseen häntä ei viedä. Toki suuri näyttelijä voisi viedä tällaisessakin roolissa suorituksen pidemmälle, mutta tähän pääroolikaksikko ei kykene. Perheenisää näyttelevä ja kroonisesti kohtauksesta kohtaukseen hymyilevä Tim McGraw vain ärsyttää pakollisessa sivuosassaan, kuvankaunis Lily Collins vain söpöilee pikkusysterinä, mutta lapsinäyttelijä Jae Head laittaa hommaan potkua pirteällä ja luonnollisella esiintymisellään ja ansaitsee selkeän plussan.
Omassa genressään, eli siirappisena kokoperheen elokuvana The Blind Side on laadukkaan toteutuksensa myötä perustasoa ja lajityypistä kiinnostuneille varmastikin ihan miellyttävää katseltavaa, sillä jostain syystä tällaisillakin leffoilla on suuri kannattajajoukko. Heidänkin leffakokemuksesta ennalta-arvattavuus voi syödä parhaimman terän pois, ja enemmän vaativan katsojan mielen tämä puuduttaa kokonaan. Jos perheestä löytyy kymmenen vuoden iän molemmin puolin pyöriviä lapsia, voi tämä leffa käydä opetus- ja kannustusmielessä ihan hyvänä tuotoksena. Muille en lähtisi suosittelemaan.
