Jos elokuvan aihepiiriin kuuluu ihmissusi tavalla tai toisella on siinä oltava muodonmuutoskohtaus. Se on sellainen meikkitehoste joka todellakin näyttää luojansa taidot ja resurssit ja ohjaajan tehtäväksi jää pitää siihen liittyvä tarina kasassa.
Joe Danten ohjaustyö länsimaiden ikonisesta muodonmuuttajasta, Ulvonta ottaa aiheensa vakavalla otteella, mutta lisää siihen muutamia koomisia viitteitä piristeeksi. Leppoisa psykiatri Waggner (Patrick Macnee) lähettää traumatisoituneen uutistenlukija Karen Whiten (Dee Wallace) pieneen maaseudulla sijaitsevaan retriittiin missä on rauhallista ja hiljaista. Siltä myös vaikuttaa, joskin paikallinen fauna ei ole mitenkään ystävällistä ja Karenin traumatisoineen tapauksen toteuttaja, Eddie Quist (Robert Picardo) katoaa ruumishuoneelta.
Vaikka näyttelijätyö on melkoisen puista on tarinassa ytyä elokuvan kannattelemiseen eikä mitään surkeaa rimanalitusta tarvitse kauhistella. Vertakaan ei ujostella ja kuvasto on toimivaa. Todellisena kannattimena toimivatkin Rob Bottinin mestarillisesti luomat karvaturrit jotka ovat isoja, aggressiivisia ja vaikeita tappaa. Luonnollisesti Bottin näyttää kykynsä isolla tavalla ja klimaattinen muodonmuutos on yhä hurjaa katseltavaa.
Tarina on melkoisen ohut, mutta Bottinin hurja tehostetyö ja Danten jokseenkin ironinen tapa ohjata antaa kokonaisuudelle viihdearvoa. Välissä on hieman tarpeetonta takeltelua, mutta se ei paljoa ehdi vaivata. Tämä on enemmänkin ihmissusi-elokuvien merkkipaalu kuin elokuvahistorian merkkipaalu.
