Ocean’s Eleven perustuu vuonna 1960 valmistuneeseen Lewis Milestonen ohjaamaan samanimiseen alkuperäisteokseen. Vuonna 2001 ohjaaja Steven Soderbergh ja käsikirjoittaja Ted Griffin löivät päänsä yhteen ja väsäsivät uudelleenfilmatisoinnin neljänkymmenenvuoden takaisesta klassikosta.
Kylläpä kelpasi ohjaaja Soderberghin väsätä elokuvaansa hyvillä mielin. Varsinkin kun budjetti on suuri ja näyttelijäporukka vertaansa vailla. Ocean’s eleven on alusta loppuun suurta tähtibruljanssia. Brad Pitt, George Clooney, Julia Roberts, Andy Garcia, Bernie Mac, Carl Reiner, Casey Affleck, Elliot Gould, Matt Damon, Scott Caan, Eddie Jemison ovat kaikki kovan luokan näyttelijöitä, jotka osaavat asiansa.
Tunnelma on rentoa ja tarinankulku sujuvaa kuin öljytty ratas.
Vasta vankilasta vapautuneella herrasmieshuijarilla Daniel Oceanilla (Clooney) on röyhkeän häikäilemätön suunnitelma. Heppu aikoo tuosta vain ryöstää ökyrikkaan liikemiehen Terry Benedictin kolme huippukasinoa. Yhdessä parhaan ystävänsä Rusty Ryanin (Pitt) he kasaavat jengin ja valmistautuvat tähän uhkarohkeaan ja tyylillä toteutettuun keikkaansa. Mutta meneekö kaikki Dannyn suunnitelmien mukaisesti…?
Ocean’s Eleven on leppoisaa viihdettä, jota katsoessa saa vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja ottaa rennosti. Aivoja ei tarvitse paljon vaivata pähkäilyyn, sillä Soderberghin nerokkaat oivallukset antavat katsojalle kaiken ilmi mitään peittelemättä. Loistavat musiikkivalinnat ja hienosti toteuttu kuvaustekniikka hidastuksin ja monikuvakulmakohtauksin antavat Ocean’s Elevenille sulavuutta ja tuovat katsojallekin pirteän mielen. Elokuvan loputtua mieli on todellakin pirteä ja olo tuntuu kevyeltä. Poskipäihin sattuu jatkuvan hymyilyn seurauksena. Ocean’s Eleven on todellakin leppoisasti toteuttua viihdettä, jota katsoessa arjen vilkkaus ja stressi unohtuvat.
Tähdet ovat niitä pikku timantteja, jotka nostavat Ocean’s Elevenin tason toiseen potenssiin. Pääkaksikko Clooney & Pitt loistavat rooleissaan ja tuntuvat selvästi nauttivan työstään. Andy Garcia on sopivan jörö ja epäilevä kusetuksen kohteeksi joutuvana Terry Benedictinä. Nykyään edesmennyt Bernie Mac tuo jo sitä ennalta paljon mainittua rentoutta, samoin kuin konnakoplan räjähdeasiantuntija Basher (Don Cheadle). Nuorta keltanokka taskuvarasta Linus Caldwelliä näyttelevä Matt Damon on perusvarma roolissaan ja valmiustautuukin Ocean’s Elevenin jälkeen nousukiidon tehneelle uralleen. Laajan näyttelijäkaartin sympatiapisteet kerää alati riitelevä Malloyn veljeskaksikko, joita Scott Caan ja Benin veli Casey Affleck tulkitsevat erinomaisin elkein ja ja tarkkaavaiset huomaavatkin kaksikon saavan riidan aikaiseksi melkein joka kohtauksessaan. Näyttelijäkaarti on todellakin loistokas ja täynnä suuria hollykylän nimiä. Harmi sinänsä, näistä nimistä yksi kuuluisin, Julia Roberts tekee takamukselleen lätsähtävän suorituksen ja lopsahtaa kuin epäonnistunut pannukakun pohja. Roberts ei ole oikein varma paikastaan, ja tuntuu kuin hän olisi alati hämmentynyt kameroiden keskelle. Ja kun lopulta naikkonen tajuaa olevansa kuvausten keskellä hän räjäyttää potin ja aloittaa ylinäyttelemisen tai näyttelemisen yrittämisen, kumpikin vaihtoehto käy yhtä hyvin. Robertsin puolustukseksi sanottakoon, ettei hän ole osannut näytellä aiemmissakaan elokuvissaan.
Ocean’s Eleven loistavasti toteuttu ja kiitettävästi viimeistelty viihdepaukku, joka tarjoaa täyden värisuoran viihdyttävyyden osalta. Dialogi on nerokasta ja huumorin täyttämää, ja muutenkin käsikirjoitus kiristää tahtiaan hienosti loppuratkaisuun mennessä, joka saa sinut hymyilemään oveluutensa ja nerokkuutensa ansiosta. Aivot lepotilaan, pelimerkit esiin ja heittäydy mukaan Danny Oceanin jengin vauhdikkaaseen menoon.
