Joka vuosi teattereihin saapuu muutama elokuva, josta haluaa todella kovasti pitää. Näin on yleensä silloin, kun mielenkiintoisen juonen sisältävää elokuvaa tähdittää pari A-listan näyttelijää A-listan ohjaajan käsissä. Tositapahtumiin perustuva American Gangster kuuluu näihin elokuviin.
All-Stars -tiimi Scott, Crowe ja Washington kertoo tarinan Frank Lucasista (Washington), mustasta Harlemin omasta pojasta, joka nousi nopeasti rikollispomon henkivartijasta johtavaksi huumelordiksi, tai siis amerikkalaiseksi gangsteriksi 1970-luvun New Yorkissa. Richie Roberts (Crowe) on oman huoltajuuskiistansa keskellä taisteleva poliisi Lucasin perässä. Juonesta ei ehkä sen enempää tarvitse sanoa. Käänteet ovat kenellekään genren ystävälle hädin tuskin yllätyksiä.
Kuten moni sitä edeltänyt ”vuoden leffatapaus”, myöskään American Gangster ei täytä odotuksia. Kaikki on periaatteessa kohdallaan, mutta eeppiselle elokuvalle tyypilliseen tapaan ongelmia kyllä löytyy. American Gangster kestää yli 2,5 tuntia, mikä on selvästi liikaa. Hyvin etenevän alun jälkeen elokuvan kerronta hidastuu todelliseen tahtiinsa. Vaikea on kuitenkaan sanoa, mistä tarkalleen olisi ollut varaa ottaa materiaalia pois.
Ridley Scott, ohjaajaveljeksistä lahjakkaampi, ei tällä kertaa pääse erityisemmin kyvykkyyttään esittelemään. Mitään moitittavaa ohjauksesta ei löydy ja elokuvan harvat toimintakohtaukset ovat kuvallisesti selkeitä ja sujuvaa katsottavaa. 70-luvun meininki on mukavasti läsnä musiikin, puvustuksen ja kaupunkimiljöön kautta, joskaan mitään nostalgiatrippiä on turha lähteä tästä elokuvasta hakemaan. 70-luku on läsnä myös muussakin mielessä, nimittäin elokuvassa esiintyvänä, melko itsetarkoituksellisen oloisena alastomuutena, mihin jopa pinttyneinkin heteromies voi nähtävästi kiinnittää huomiotaan.
Entä näyttelijät? Denzel Washington on alkanut viime aikoina näytellä samaa tyyppiä jokaisessa elokuvassaan. Nyanssieroja rooleista kyllä löytyy, mutta silti kankaalla näkee vain Denzelin, ei Frank Lucasia, Creasya tai Alonzoa. Miettikääpä näyttelijän viimeaikaisista elokuvista ne dialogit, joissa tämän hahmo dominoi keskustelua selittämällä asiansa nopeaan tahtiin, kysyen ja vastaten, epäuskoisesti naureskellen, raivostuen ja lopulta rauhoittuen. Niitä kohtauksia riittää myös American Gangsterissa. Pidän kyllä Washingtonista, mutta nyt olisi aika muuttaa rutiinihahmoa kunnolla. Eniten Frank Lucasissa on Traninig Dayn Alonzon rauhallista maanisuutta, jota on kieltämättä ihan mukava seurata. Toista Oscaria ei varmasti tästä kuitenkaan roolista irtoa.
Toisaalta, ei ole Oscaria irtoamassa Crowellekaan. Yksi lempinäyttelijöistäni on yllättävän vaisu, johtuen pitkälti hänen melko yksioikoisesta, moraalisesti ylivertaisesta hahmostaan. Hahmo on niin etäinen, että Richien rinta-hauis-treeniinkään ei pysty samaistumaan.
American Gangster on yllättävän tyypillinen tositarina. Se löytää varmasti kannattajansa, mutta mielestäni kestoa on liikaa ja kaikki elementit tuntuvat yllättävän keskinkertaisilta. Tähtivoima yksistään ei riitä nostamaan tätä elokuvaa klassikkojen joukkoon. Elokuva on hyvä, muttei hypensä arvoinen.
nimimerkki: Holster
