007 ja Kultasormi on yksi kaikkien aikojen parhaista James Bond-seikkailuista, joka aikoinaan loi standardit koko sarjalle. Siinä missä kaksi ensimmäistä Bond seikkailua olivat vielä melko uskollisia Ian Flemingin kirjoille, ottaa Kultasormi jo valkokankaalle sopivia vapauksia – unohtamatta kuitenkaan juuriaan. Sean Connery pääsee vihdoin sisään rooliinsa sulavana brittiagenttina ja poissa on kahden ensimmäisen leffan groteskius. Ei siis ihme, että tämän elokuvan myötä James Bondista tuli maailmanlaajuinen ilmiö, jolle ei näy loppua vielä yli 40 vuotta myöhemminkään. Elokuva on myös yksi niistä harvoista, joita ajan hammas ei ole syönyt lainkaan. Se on edelleen yhtä viihdyttävä, kuin vuonna 1964.
Kultasormi loi ensimmäistä kertaa myös Bond elokuvien ”kaavan”, joita sen seuraajat ovat pienin variaatioin noudattaneet. Toiminta alkaa jo ennen alkutekstejä omalla pikkuseikkailullaan, josta olisi aikalaiskilpailijoille riittänyt aineksia vaikka omaan koko illan elokuvaan. Sen jälkeen kuullaan ensimmäinen ikimuistoinen James Bond tunnusbiisi ja sitten päästään tositoimiin tutuksi tulevaa Bond-kaaviota noudattaen. Ensin Bond tutustuu pääkonnaan seuraelämän puitteissa (tällä kertaa golfmatsi), sitten hän pääsee vihille konnan suunnitelmista ja pääsee tutustumaan myös karismaattisen roiston voimakkaaseen apulaiseen (tällä kertaa Goldfinger ja Odd Job), saa käyttöönsä Q-osaston erikoisvarusteet (tällä kertaa legendaarinen erikoisvarusteltu Aston Martin DB5 ja tutkaseurantalaitteet). Muutaman takaa-ajon ja hengenvaarallisen kidutustilanteen (tällä kertaa lasersäteen katkaisun odottaminen leikkauspöydällä) päädytään yhteenottoon apulaisen kanssa ja massiiviseen lopputaistoon, jossa ei säästellä konekiväärejä tai kranaatteja. Lopuksi vielä tavaksi tuleva viimeinen taisto lentokoneessa.
Kaikki tällä kertaa uutta ja ennennäkemätöntä upeassa 1960-luvun hengessä. Kerta kaikkiaan täydellinen elokuva ja täydellinen James Bond-seikkailu, jonka voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen.
