Suzy Bannion (Jessica Harper) saapuu balettikouluun vähemmän selkeissä oloissa ja aika nopeasti hyvin pahaenteisiä asioita alkaa tapahtua. Pahaenteisiä asioita seuraa ihan vaan murhia ja kekseliäästi Tanssikouluksi nimetty tanssikoulu omaa pahaenteisiä piirteitä.
Dario Argento ohjailee keltaisen elokuvan loppuaikana tehtyä genre- ja tyylipläjäystä ja siinä on yliluonnollisia vaikutteita juonessa. Tyylilleen ominaisesti varsinaisen juonen ja henkilödraaman merkitys on hyvin vähäinen kaiken perustuessa tyylittelyyn. Leffassa on voimakkaasti homoeroottisen miljöön lisäksi sokea pianisti Daniel (Flavio Bucci), koulua johtaa luja matriarkka (Alida Valli) ja Goblin jammailee kibordivoittoista musiikkia.
Jessica Harper on leffan amerikkalainen päähenkilö yuropilaisen [I]tradition[/I] keskellä. Sen enempää ei tätä hahmoa pysty määrittelemään. Sama epämääräisyys on muissakin hahmoissa jotka ovat pelkkiä tuntemattomien, pahantahtoisten voimien pomputtelemia pelinappuloita.
Visuaalisessa mielessä leffa ansaitsee täydet pisteet värityksen ollessa riemukkaan kirkasta laatua ja kuvasommitelmiakaan ei voi moittia. Äänimaailma on harmillisen epätasainen ollen kirskuvaa kakofoniaa tai sitten niin latteaa ja tasaista että mietityttää onko sitä edes ajateltu. Allekirjoittaneelle on kokemusten perusteella muodostunut kuva giallosta itsetarkoituksellisen tyylittelyn alagenrenä ja Dario Argento ei edes yritä todistaa empiirisesti muodostunutta näkemystä vääräksi. Onneksi se tyylittely on erittäin vahvaa ja yliluonnollisuus antaa tilaisuuden kikkailla vielä enemmän.
