How to Lose Friends & Alienate People on juorutoimittajien kiireiseen elämään ja leffastarojen pinnallisiin sisäpiirehin kurkistava komedia. Aiheensa perusteella elokuva ei minua suuresti kiinnostanut, mutta kun mukana kerran oli lempinäyttelijäni, brittiläinen koomikko Simon Pegg, pystyi elokuvalta odottamaan ainakin hyviä nauruja hänen osaltaan. Osuin aika lailla naulan kantaan.
Simon Pegg esittää surkeassa englantilaisessa juorulehdessä työskentelevää Sidney Youngia, jonka työhön kuuluu juorumateriaalin toivossa julkkisbileisiin soluttautumista, ja myös niistä ulos potkituksi tulemista. Eräässä tapahtumassa Sidney saa aikaan aikamoisen sekasorron, joka kiinnittää räävittömyydellään New Yorkissa toimivan juorulehtien aateliin kuuluvan Sharp’s Magazinen johtajan (Jeff Bridges) huomion. Yllätyksekseen Sidney saa pestin kyseiseen lehteen ja hänen unelmansa punaisella matolla kävelevien julkimoiden seurapiireihin kuulumisesta alkavat vaikuttaa jopa ihan mahdollisilta.
Elokuvan aikana sai nauraa makeasti useaan otteeseen, mutta mistään hauskimmasta tapauksesta ei todellakaan ole kyse. Jäin kaipaamaan enemmän osuvia vitsejä, kun varsinkin lopussa homma menee liian perinteiseksi rakkaushömpäksi. Juoni on monien jenkkikomedioiden tapaan sitä moneen kertaan kaluttua tavaraa. On tämä yksi luuseri (mikä parasta britti Amerikassa, hui kamalaa), joka tavoittelee pääsyä parishiltonmaisen leffakaunottaren (Megan Fox) pikkuhousuihin, mutta tajuaa omaavansa oikeita tunteita sympaattisempaan kirjailijaan (Kirsten Dunst). Kolmiodraamaa perinteisesti sekoittaa molempien naikkosten kanssa flirttaileva kusipää (Danny Huston). Miksi ei voisi joskus sekoittaa tätä vanhaa kaavaa edes hieman?
Simon Pegg kannattelee koko elokuvan huumorisisältöä harteillaan totuttuun tapaan hyvin. Leffan hauskuus perustuu suurin osin hepun toilailuun, eli mitään kovin fiksua komiikkaa ei valitettavasti ole luvassa. Sentään ihan viihdyttävää kamaa, jonka aikana saa naureskella. Pegg on tehnyt hyvää työtä muissakin amerikkalaisissa komedioissa (kuten leffassa Run Fatboy, Run), mutta kuin kotonaan hän on silti Edgar Wrightin ohjaamissa brittikomedioissa Nick Frostin ja kumppaneiden rinnalla. Amerikkalaisten elokuvissa hän on yleensä aina melko samantyyppinen hahmo, eli juuri ”se yks brittiluuseri”. Näyttelijäpuoli How to Lose Friends & Alienate Peoplessa on muidenkin osalta suhteellisen kohdallaan. Jeff Bridges kovistelee karismaattisesti juorulehden pomona, ja Danny Huston esittää hahmoaan ärsyttävästi, hyvässä mielessä. Kirsten Dunst on harmillisesti hieman jähmeä ja Megan Fox vaikuttaa aika lailla vain houkuttimelta samaan miehet katsomaan tämä leffa.
How to Lose Friends & Alienate People on ihan kelpo komedia, josta puuttuu kuitenkin sitä hillitöntä särmää. Jos elokuva olisi uskaltanut astua hieman ulos kaavamaisuudesta omaperäisempään suuntaan, olisi lopputulos ollut ehkä parempi. Satiirisuus juorulehtiä ja julkkisten pinnallista maailmaa kohtaan loisti poissaolollaan. Simon Pegg-faneille suositeltavaa katsottavaa, ja menee tämä varmaan varsin hyvin hieman tavanomaisimmista komedioista pitävälle. Itsekin loppujen lopuksi viihdyin elokuvan parissa ihan hyvin.
