Nyt on ollut buumina tehdä vanhoista saduista Hollywood-elokuvia ja nyt oli vuorossa Red Riding Hood eli Punahilkka. En tiennyt mitä odottaa, sillä loistavista saduista on tehty elokuvia viimeaikoina, kuten Liisa Ihmemassa. Red Riding Hoodin peräsimessä on Twilightin ohjannut Catherine Hardwicke, joka ei nostanut odotuksia korkealle.
Kun elokuva alkoi pisti silmään kauniit maisemat, mutta kylä oli niin selvä studio, että se häiritsi alusta asti. Alusta asti myös häiritsi se, että monet asiat oli suoraan varastettu M. Night Shyamalan kylästä. Kuten värimaailma ja tunnelma, mutta kaikki oli tehty paljon huonommin. Pahinta oli kuitenkin päälle liimattu tarina, jossa oli alkuperäista Punahilkkaa vain juurikin tuon punaisen viitan ja parin lausahduksen verran.
Elokuva alkaa kun Valerien (Amanda Seyfried) sisko löytyy kuoleena, ja syylliseksi paljastuu ihmissusi joka on vuosikymmeniä ahdeistellut kylää. Sudelle on annettu uhrilahja aina täydenkuun aikaan, mutta nyt se oli ottanut ihmisuhrin. Tästä vihaisena kyläläiset lähtevät susimetsälle. Kylän pappi päättää kutsua paikalle Isä Solomonin (Gary Oldman), jolla on kokemusta ihmissusien metsästyksestä.
Amanda Seyfried vetää roolinsa ihan hyvin, mutta ei kyllä jää mieleen muuna kuin nättinä tyttönä. Gary Oldman puolestaan sortuu ylinäyttelemiseen, eikä oikein saa hahmoonsa mitään otetta. Shiloh Fernandez Valerien rakastettuna Peterinä on samaa tasoa kuin Robert Pattinson Twilightissä, eli kaunispoika joka ei osaa näytellä.
Elokuvassa on kauniita maisemia ja kaunista kuvaa, mutta tarina on tyhjääkin tyhjempi. Eli kaunista, mutta tyhjää.
