Minulla on pikkuruinen salaisuus tämn arvostelun lukijoille – tämän jälkeen jokainen tietää pelostani, joka on vaivannut ”kääpiöaikakaudestani” lähtien. Jokainen on kerran elämässään pelännyt jotain, jonka olemassa oloa on kiistetty. Näin ollen kerron salaisimman pelkoni, mikä voi olla hämmästyttävää kuulla kauhuleffoihin friikahtaneelta heebolta. Ja mikäpä muu se voisi olla: vastaus on mörkö.
Tällä hetkellä varmasti lukijat ihmettelevät, että kuinka minä voin vieläkin tämän pelätä mörköä. Ja että kuinka koko keskustelu liittyy tähän leffaan. Allekirjoittanut pyytää olemaan kärsivällinen ja vastaamaan yksikerrallaan kysymyksiin.
Miksi siis pelkään mörköä? Ymmärrettävää, että pienenä voi aina pelätä semmosia öttiäisiä, mutta miksi yhäkin? No, omasta mielestäni mörkö (nyt en puhu Muumien möröstä, vaikka on sekin traumaattinen) on aina pelottanut, koska sen pystyy kuvittelemaan niin kauhistuttavaksi kun vain mielikuvitus sallii. Olento on niin salaperäinen ja vailla todellista ulkomuotoa, ja kaiken kruunaa se, että mörkö voi norkoilla ties missä haudan pimeässä huoneessani, jos sattuu niinkin ajattelemaan. Voisin melkein nauraa itselleni, 18-vuotiaalle kauhuleffoja tuijottavalle hyypiölle, mutta ei aina ihmiset voi päästä pahimmassa tapauksessa lapsuuden painajaisista eroon, kuten tämän leffan päähenkilö.
Okei, miten tämä koko pitkä litannia liittyy tähän leffaan? Miksi leffasta ei aleta puhua vaan puhutaan sen sijaan omista kauhuistaan? Mutta kyllä minä voin sanoa, että leffasta minä puhun. Näiden sanojen mukaan minun pitäisi yksinkertaisesti olla peloissani tätä elokuvaa kohtaan. Minun pitäisi säikähtää joka kohdassa, olla kalpea kuin sokeri, ihon pitäisi olla silkkaa sahan terää ja pitäisi olla laskenut alleen. Ehkä… tämähän käsittelee juuri eniten pelkäämäni satuolentoa, minun siis pitäisi tuntea silkkaa kauhua ja ahdistuta tätä noin puolitoista tuntista filmiä kohtaan?
Totta puhuen: VÄÄRÄ vastaus!
Kauhistuttava olento natisuttaa kaapin ovea, mutta miksi katsoja ei kauhistu? Koska tämä mörköaiheinen elokuva ei voi pelottaa tippaakaan, koska leffa on sitä tutuimmasta päästä, mitä monessa nykypäivän hölmöissä kauhuleffoissa saa nähdä. Klisheistä, vailla omalaatuisuutta, hyvin vähän mitään, mikä voisi edes tuottaa ahdistavan olotilan näin mörkökammoiselle. Leffa sortuu shokeeraavuuteen (tässä tapauksessa äkkinäisiin säikäyttelyihin) huonoimmalla tavalla, mitä olen koskaan nähnyt. Lisäksi Boogeymanissa on tehty sekava, alkaen niistä toisten talojen kaapeista aina toisen talojen kaappeihin kulkemisella, jonka seurauksena sitten ollaan kuin nyrkillä päin näköä lyötyinä. Näiden asioiden myötä mikään ei luo kauhun tunnelmaa.
Sam Raimin ei minusta olisi kannattanut olla mukana tuottamassa näinkään huonosti ohjattua kuin myös kirjoitettua elokuvaa. Sinäänsä asia harmittaa, kun Sam Raimi on ollut tekemässä paljon upeampia elokuvia niin ohjaajana kuin myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Herran ei olisi kannattanut haaskata rahojaan tähän, sillä on ihme, jos joku haluaa käyttää rahojaansa tämän roskan ostoon.
Näyttelijät ovat huonoja, edes päähenkilö ei kerää allekirjoittaneelta sympatiaa. Hiukan eloa löytyy, kun hahmon pitäisi näyttää olevansa hulluuden partaalla, mutta siihen se sitten jääkin Barry Watsonin suoritukselta. Emily Deschanel ylittää ärsyttävyyskynnyksen kehnolla suorituksellaan. Muista en aio puhuakkaan.
Tehosteet ovat elokuvan kamalin kompastus kivi, jos puhutaan möröstä, joka näytetään leffan loppupäässä. En tiedä yhtään, pitäisikö nauraa vai ulista syvästä surusta, mutta tämän jälkeen on ihan selvä juttu, ettei möröt voi olla kovinkaan pelottavia tämän ilmestykseen jälkeen. Mörkö on niin tökerön näköinen, älyttömän ruma CGI-mölliäinen, että on häpeäksi koko mielikuvitusolennolle.
Mörkö on mielikuvitusolentona siis pitänyt minua pelossa, mutta mitä tämän leffan, Boogeymanin, seurauksena oli? Leffan loputtua seurasi vain yksi ajatus: möröistä ei osata tehdä hyvää elokuvaa! Siksi minun mielipiteeni johdolla Boogeyman edustaa 2000-luvun huonoimpia kauhuelokuvia, pahamaku tästä jäi suuhun. Jos mörkö oltaisiin jätetty salaperäiseksi eikä sitä oltaisi paljastettu katsojille niinkin tutun oloisena tehosterkkinä, olisi tällä voinut edes jotenkin olla sijaa sydämelläni. Nyt en voi niin sanoa vaan voin hävetä pahimman pelkoni puolesta silmät päästäni.
Ja kuka riemuidiootti sai älyn välyäksen alkaa tehtailemaan jatko-osialle tälle, jota määrittelisin sanoilla ”kasa oksennusta”?
