Disneyn ostettua Lucasfilmin alkoi Star Wars -elokuvien tuotantorattaat taas pyörimään. Vuosi sitten ilmestynyt Force Awakens oli tehty alkuperäistrilogian hengessä vaikkakin liikaa kopioiden. Uusi Rogue One jatkaa samalla tyylillä joka sijoittuu osien III ja IV välimaastoon.
Jyn Erso on nuori kapinallistaistelija jonka isä, Galen Erso on rakentamassa Imperiumin kuuluisaa Kuolemantähden superlaseria, jolla pystyy tuhoamaan kokonaisia planeettoja. Jynin pitää saada muut kapinalliset vakuutettua, että rauhaa rakastava isä Gale on tahtomattaan osallistunut tuhoisan laserin rakentamiseen jo aiemmin erottuaan Imperiumin palveluksesta. Tästä seuraa toinen toistaan vauhdikkaampia ja intensiivisimpiä taisteluita galaksin eri laidoilla Jynin ja hänen johtamansa ”Rogue One” -kapinallisten kanssa. Mukana on paljon uusia, mutta myös kaikille tuttuja henkilöhahmoja aiemmista elokuvista.
Elokuvassa ei juuri ole sovintokohtia vaan siirrytään lähes taukoamatta taistelusta toiseen. Huumoria on koitettu viljellä sinne tänne hieman tunnelmaa keventämään, mutta sekin tuntuu enemmän väkinäiseltä. Rogue One onkin iloton avaruusseikkailu, jossa soditaan jatkuvasti totisella naamalla. Tarinassa nähdään viittauksia myös nykyajan poliittiseen maailmantilaan kun mukaan on ujutettu terroristeja ja muita äärijärjestöjä – aivan turhaan. Force Awakens ei ollut näin suuri pettymys, mutta sitäkin vaivasi paikoitellen liiallinen synkkyys ja tosikkoimaisuus.
Alkuperäistrilogian osat IV-VI olivat valloittavia avaruusseikkailuja hyvien henkilöhahmojen, toimivan tarinan ja sopivan huumorin ansiosta. Osat I-III olivat enemmänkin saippuaoopperaa sijoitettuna avaruuteen Lucasin sorruttua samalla liialliseen teatraalisuuteen. Uudet Star Wars elokuvat ovat yrittäneet paikata esitrilogian heikkouksia ja herättää henkiin alkuperäistrilogian valovoimaisuuden. Valitettavasti jos seuraavat elokuvat jatkavat samalla kaavalla, on tiedossa toinen toistaan hengettömämpiä ja laskelmoituja avaruussotaelokuvia.
Havaitsen Voimassa suuren epätasapainon.
